RASKAS SYKSY.
Syysmyrsky löi lehdet puista
Ja kukkaset maahan kaas;
Vei elämält' ihanan kruunun —
Mutta palajaa kukka taas.
Yöhallat ja kaakon kylmät
Ne talvensi meidän maan,
Ja kotipihan pääskyset poistui —
Ne palajavat aikanaan.
Suur kurkien parvi kertyi
Yli kaupungin kirkumaan.
Ne pakenevat, neuvoen toistaan,
Vaan palajavat aikanaan.
Koko maatani myrsky riisti,
Vei viattomat lapsetkin,
Vei taimissa vastaisen viljan. —
Heissä toivoa rakastin.
Syys julmuri! Kansani lapset
Noin kylvätkö maailmaan?
Tai auringon kanssako kerran
Ne maahansa kutsutaan?
SVEITSIN RHEINILLÄ.
Sinä Rheinin rannan viinirinta impi,
Terve kuin äidiksi syntynyt;
Sinä toimentyttö, voimakas kuin Rheinvuo,
Vapaa kuin Rheinfall kahleeton.
Sinä tohdit nostaa pääsi korkealle,
Viehätyslaulujas kuunnellaan;
Europan kansoja sun vapautes hurmaa,
Sorretut onneas kaipaavat.
Kaipaavat kuin alppivuoren raikast' ilmaa,
Terveinä paitansa nostaakseen:
Rinnalleni riennä, suori, tyttö, Suomeen
Vapauden lapsia synnyttämään!
NUORELLE VELJYELLE.
Oi, veli autuas nuor, joka varhain saavutit vaimon!
Elämän viisaus suur sun sydämessäsi lie.
Viisain päin moni poikana hassuelee alas hautaan,
Eik' ole päällä tän maan oppinut onneas sun.
Tien jalon viittoo hän, joka noutaa tuntonsa ääntä,
Jollei viitottu vaan ollut jo ennen sun ties.