Sun kielesi, joka sun sieluas soi
Ja jok' on sun elämäs hengitys,
Sen vieras suustasi kiskoa voi —
Sitä räiskyy ratsujen kengitys!
Sinä huoleton, rauhainen suomalainen
Vain nauttien lauloit, leikit ja joit
Ja huomispäivälle velkoja toit,
Kuin lammaslaum' olit hajanainen.
Kun luonasi Kaakkolan kartanomies
Käy perintö-onneas arpomaan,
Sinä neuloista kiistelet, veljesi ies
Ja oikeus — niitä et huomaakaan.
Sinä lohdutat itseäs Euroopalla,
Mut rakkaus sulla on tunnetta vaan,
Teon mieheksi milloin kasvanetkaan,
Kun keskoista työmme on kaikkialla?
He meidän keskellä keksivät kyyn,
Sen auttavat uusia poikimaan;
Me toistamme syytämme, vaan oman syyn —
Sen milloin riennämme korjaamaan?
Meit' auta ei maailman valtain kunto,
Jos lahkot kansamme juuria syö:
Meit' auttaa veljekäs toimi ja työ,
Jalouhrinen, voimakas yhteistunto.
LASTU ULAPALLA.
Lastulla orava laskee
Salmen selkää.
Siipipurjein lintu liitää
Eikä pelkää.
Ihminenkö raukka rannalla
Kuihtuis' orjana?
Suuri lastu kaarilaita
Eikö kantais? —
Sen kun sukkulaksi laittais,
Siivet antais — — —
Eikö halki ulapan se veis,
Kun sit' ohjaeleis?
Kaksi nuorta lastun laittaa
Sukkulaksi;
Työntävät sen lainehille
Kulkijaksi;
Uskaltavat sillä avaraan,
Outoon maailmaan.
Kahta nuorta aalto kantaa,
Hyppii hyrsky,
Ei näy ystävää, ei rantaa,
Soittaa myrsky.
Venheväki käyttää voimiaan,
Mitä tulkoonkaan.
Tuntevat ne tuulta, tuskaa
Nuoret kaksi.
Venhe vuotaa, laidat ruskaa. —
Auttajaksi
Rakkaus on mahti tenhokas,
Käytä voimias!
Lastulla orava laskee
Salmen selkää.
Siipipurjein lintu liitää
Eikä pelkää.
Ihminenkö raukka rannalla
Kuihtuis' orjana?