Mitä kultia voittanut lienetkin,
On kuollutta kultien loiste,
Mut ilos oli elävä ja lämpöisin
Sun sydämesi päivänpaiste.
Kovin kaipaillaan, kovin tarvis on
Valon kirkasta heijastusta:
Suru maassa on haikea, neuvoton
Ja auringon silmä on musta.
KYYHKYN POJAT.
Kuusi suojas oksillansa
Kyyhkylinnun pesää,
Jossa emo poikiansa
Hoiti kaiken kesää,
Hoiti niinkuin äiti aivan,
Näki yöt ja päivät vaivan.
Kasvoi pojat, viel' ei lennä —
Kuherrusta kuultiin:
"Pakohon täst' ei nyt mennä",
Pesässä niin luultiin,
Vaikka usein pesän luoksi
Kalle Villen kanssa juoksi.
"Häkkilinnut siivot noista
Kyyhkysistä saisi;
Oispa hauskaa kaikenmoista,
Kun nuo kasvattaisi."
Vaan ei poikain päähän lennä,
Mit' ois häkkiin itse mennä.
Poiss' on emo. Pienet puusta
Häkkiin työnnetähän;
Nähdäkkään ei saa ne kuusta —
Kylään riennetähän.
Siellä kauhistuvat uutta —
Rautahäkin vankeutta.
Ville, Kalle ylpeästi
Voitto-riemuissansa
Äidilleen nyt kiireisesti
Näytti saalistansa:
"Onhan saalis kumma saatu,
Äiti, huomaappas sen laatu!"
Murentui nyt äidin mieli,
Kasvot synkistyivät,
Nuhteihin sai hellä kieli,
Silmät kyyneltyivät:
"Vapahtakoon voima Herran
Teitä orjuudesta kerran!
Joutuin linnut paikkahansa
Viekää! Rukoilkaatte,
Että vapauden kansa
Aina olla saatte,
Eikä häkkilinnun lailla,
Orjat lain turvaa vailla."