Hän ennen näytti kuin kerjäläinen,
Oli arka, raukka ja tyhjäpäinen.
Mikä lie tehnyt sen?
Nyt hän on reipas, rohkea,
Kuin valtakunnan vartija.
Mikä sen siksi sai?
On viisas, voipa, mahdikas
Kuin vanha virkavaltias.
Mikä sen siksi sai?
Voi kuinka on tuhma maailma,
Kun syitä ne eivät oivalla:
Hän syödäkseen kuin sai!
No niin, nyt ymmärrämme sen,
Mies köyhä on neuvoton,
On tyhmä, arka nälkäinen,
Vaan vatsassa viisaus on.
Siis iloitkaamme, riemuitkaamme,
Kun vatsassa viisaus on!
1890.
TOTTUNUT.
Papukaija kartanolla
Oli aivan valloillaan,
Kuitenkin kuin sidottuna
Seinän luokse napukkaan.
Siit' ei liikkunut hän kauas,
Päivät päästään pakisi,
Samat jutut mitkä muinen
Talon tytär opetti.
Kerran siinä istuttaissa,
Juodessani kahvia,
Kysyin: "Siivet sull' on, lintu,
Mikset lennä ulomma?"
Lintu päätään kallisteli,
Näytti kuin ois tuuminut.
Sitte luulin lausuneen sen:
"Olen tähän tottunut."
NUOT JA ME.
Nuo luulevat itsensä oppineiksi,
Jotk' eivät usko kuin vaan näitä
Täänpäiväisiä tähkäpäitä.
He eivät tahtoisi muuttua meiksi,
Jotk' uskomme myös vanhaa viljaa
Ja uutta omistamme hiljaa.
He ovat uuden päivän narrit,
Me edistyksen rattaan jarrit.
He eteenpäin muka tahtovat viedä —
Mut sit' emme, suoraan sanoen, siedä.