Ei järki kauan vainottu
Ja vaivaiskasvuinen,
Voi luonnon mieltä ymmärtää —
Totelkoon nöyrtyen!
Tai kasvakoon ja nouskoon se
Sydämmen suuruuteen,
Niin eivät aina riitele,
Vaan käyvät rinnakseen.
Ja sitten — sen jo aavistan —
Ei naura järkikään,
Ett' Helliäni rakastan
Kuin valo lämmintään.
ILOITSE.
Iloitse, Helli, pilvet pois,
Ja nauti elämästä!
Sydämmes auki luonnolle!
Juo reippautta mielelle
Elämän hyörinästä.
Siks on niin kaunis maailma,
Siit' että iloitsemme.
Iloa suosii Jumala,
Vaan murhe pitää nurjana,
Ilo on kiitoksemme.
Iloitsee päivänperhonen,
Iloitsee kevätkukka.
Syy iloita on ihmisen,
Elämä olkoon ikuinen
Tai periköön sen hukka.
Iloa, tyyntä riemua
Siis sydämmeesi päästä.
Ei kevätpäivä valoa
Ja lintuin riemulaulua
Maan asujilta säästä.
Kun joutuu syys, niin silloinkaan
Iloa elä heitä.
Se sydämmeesi rauhaisaan,
Kuin lampun valo varjossaan,
Maan myrskysäiltä peitä.
Kun kuihtuu ruusut nuoruuden,
Keväimen lyhyt laina,
Sydämmen ilo hiljainen,
Elämän puhtaan kukkanen,
Se suojaa, armas, aina!