Meiss' yksin, meissä itsessämme
Voi olla meidän puoltajat:
Kun mielet, voimat yhdistämme
Niin ylhäiset kuin alhaisat;
Kun tiedon tornit matkallemme
Me rakennamme johdoksemme,
Niin väylät selvät aukeevat.
Kuin rautaverkko yhdistääpi
Maakunnat toisen toiseensa;
Kuin järvet järviin vieriääpi
Maan halki ranta rannalta,
Niin yhtyköön myös Suomen kansa
Ja veren-, hengenvoimallansa
Itselleen olkoon muurina.
Pois kuolkoon vanha heimokiista
Ja ahdas nurkkakuntaisuus!
Meill' yhteinen on hengenriista,
Sam' entisyys, sam' aika uus.
Lait, laitokset meill' ovat samat,
Isien kätten vahvistamat
Ja niihin vakaa luottavuus.
Tät' oikeuden vankkaa pohjaa
Siis Suomi seuraa riennoissaan,
Mut valistus meit' uutta ohjaa
Sen perustalle laittamaan.
Ei jähmetyksen kuolemata,
Vaan edistystä kasvavata
Nuor' etsii Suomi innoissaan.
2/8
ELÄMÄ JA LEPO.
Bismarck lausuu: "Anna maata sen,
Jok' on levollinen, rauhainen."
Miksi sittenkin
Päivyt aamusin
Nousee taivahalle?
Miks se nostaa maan
Öisest' unestaan,
Elämää luo maailmalle?
Miksei luonnon maata suo
Rauhassa kuin nukkuu nuo
Vaipunehet kirkkonurmen alle?
Jos on valvovien huoli se,
Että nukkuvia tuudimme:
Miksi keväimet,
Nuoret, tuorehet
Tervehtivät meitä?
Miksei karhua
Talvimajassa
Lumi ainaiseksi peitä?
Eläväiset miljoonat,
Kukat, lintuin laulelmat —
Miksi, päivyt, herättelet heitä?
Tytär nukkuu päivän noustessa,
Uinuu neitsehisnä, armasna
Unta autuaan.
Miksi äiti vaan
Nyyhkii viatonta?
"Nouse, huoleton,
Veljes vesill' on,
Päivä tehtävää tuo monta!"
Miksei umpukan
Suoda uinuvan,
Neiden nähdä unta huoletonta?
Suurin, voimallisin elämä!
Mikset mertenkin suo levätä?
Miksi lähetit
Maahan sankarit,
Tapausten luojat!
Itsetuntohon
Kansa noussut on,
Hyljännyt jo unensuojat.
Tuntee onnenaan
Käyttää lahjojaan,
Itsessänsä löytää turvan tuojat.