Mutta yöllä tuuli uhkee
Valtaan puhkee.
Meri uuden suunnan saa,
Yö ja myrsky liittoon yhtyy,
Työhön ryhtyy,
Raivopäisnä mellastaa.
Voimallisna aallot riehuu,
Kiihtyy, kiehuu,
Kuohuu, korskuu,
Pauhaa, parskuu,
Ylös mastoon roiskuaa.
Jyskii,
Ryskii,
Laivan laitaa pommittaa:
Saumat oihkaa,
Ruskaa, voihkaa,
Niinkuin sairas kajuutassa,
Outo merta kulkemassa: —
Hän surkeuttaan vaikeroi,
Kuin kurja sill' on elämä,
Jok' itseään ei auttaa voi,
Niin kurja, niin kurja elämä. —
Liekkikäärmeet uivat ilmassa,
Kirjaellen merta, taivasta.
Pauhinalla sortuu pilvet,
Kuin ois yössä inhat ilveet,
Sota julma, miekat, kilvet
Vuoroin siellä singahtaisi,
Kolkko vääryys voiton saisi.
Meri paisuu palleaksi,
Syvyys vuorehtii ja pärskii,
Milloin pyrkii pilviin asti,
Milloin aalto laivaan tyrskii.
Ilm' uhkii
Ja puhkii,
Se huokuu
Ja vonkuu
Ja mastoissa vinkuu. —
Jo lasti roikkuu kallellaan,
Mut ilma kiihkoilee ja yltyy vaan.
Tuntuu kuin ois viime hetki,
Meren pohjaan suorin retki,
Synkkää täällä, synkkää siellä,
Viittoja ei laivan tiellä.
Mutta kapteen karjuu yössä,
Miehet ankarass' on työssä.
Ne kääntää
Ja vääntää,
Ne veivaa
Ja reivaa.
Eivät päästä valitusta,
Taisteluhun pelko hukkuu.
Riehukoon yö, korppi musta,
Kerran, kerran sekin nukkuu.
Aikansa
Kaikella.
Vaihtuu tuulet, myrskyt muuttuu,
Luonto suuntihinsa suuttuu,
Ottaa uusia.
Yön työt päivä paljastaa,
Lastin rippeit' aalto kantaa:
Siinä uivat pitkät parret,
Paksut palkit, hoikat hirret.
Tuolta masto loitompaa
Siintää, niinkuin hukkuvainen
Auttajalle kättä antaa,
Vaikk' on apu myöhänlainen.
Miss' on nyt tuon laivan väki?
Rannallako?
Pohjassako? —
Taivas tietää, myrsky näki.
Mut on monta laivaa muita,
Myrskyn halki ohjatuita:
Toiset suurten perhoin lailla
Purjesiivet pullistaa,
Jotkut siipiä on vailla;
Niitä höyry ryskytellen,
Itseenluottain, intoellen,
Suoraa suuntaa kuljettaa.
Vapahina, uljahasti
Ulappaa kaikk' uivatten.
Miksi? Mistä? Minne asti?
Itse tietköön jokainen.
Kukin vastaa matkastaan,
Päästyänsä satamaan.
Aamun rinnoilla
Myrskyn kohdusta
Syntyi reipas myötätuuli,
Pulloposki, paksuhuuli.
Tarttuu laivan purjeihin,
Niinkuin poika urhoisin;
Se kuin pilvissä
Laivaa lennättää,
Että silmissä
Siintää matkan pää. —
Sydän oikein lämpiää. —
Viippoo, vaappoo, laiva luikuu
Aallon harjalt' toisellen,
Merikarjut vierell' uivat,
Hyrskis, tyrskis kilvaten.
Mieli rannan riemuja
Kuvaa kultaisiksi.
Tuuli purtta jouduta!
Miksi viivyt, miksi?
Merimies nyt rauhassaan
Työskeleepi laivallaan.
Lasti kalteva
Täytyy korjata,
Että väistyis vaara silloin
Kuin taas myrsky mylvii milloin.
Hetipä tuuli tuittupää
Kääntyy toisahalle,
Vinha aalto viilettää
Laivan loitommalle:
Riutuu mielen toivehet,
Toiveet liika varhaiset.
Tuuli tyyntyy vähittäin,
Nukkuu, raukeaa.
Tuulen vuoteheksi käy
Sumu sankka, tiet' ei näy.
Tuskin huomaa mistä päin
Reitti aukeaa.
Mutta merisairas se
Nousee kannelle.
Rantalintuja
Lentää laivalla.
Kalastajat kuutoista
Tuovat kaloja.
Terve, oudon rannan tervehdys!
Terve, kaikkein kansain veljeys!
Herää tuuli uudelleen,
Tuutii laivaa hiljakseen.
Illan suussa sumussa
Venhosta
Luotsi nousee laivahan,
Tuttu monen kulkijan.
Yö kun on
Valoton
Eikä kuu ja tähdet riitä,
Näyttää tulimajakka,
Toinen, kolmas tietä siitä
Meriportilt' oudolta
Rantaan kaupungin.
Kun on halki päivää, yötä
Nähty vaivaa, tehty työtä,
Joutuu vihdoin satama —
Kuka vartoo rannalla?
Kenen silmä siellä palaa?
Terve, ranta rauhaisa!
Joskus, joskus merimieskin
Rauhaa halaa.
Tyynessä nyt valkamassa
Laiva seisoo rauhassaan,
Kuin ei myrskyss' ankarassa
Taistellut ois milloinkaan.
Mut sen ympäri ja yllä
Elämää on yltäkyllä,
Pauhinaa ja paukkinata
Puuttumata.