On painajan taakka rinnoillani
Ja henkeni hiutumaisillaan.
Mut silloin toinnun ja silmät auki
Näen valkovaipassa kaiken maan.
* * *
Himo kuolema tok' ei ollut,
Se ei tappanut luontoa,
Sen vaivutti vain univerhoon.
Se kerran on nouseva.
Viel' elämän runko on vankka,
On vihreä kuusisto,
Yli maailman kirkas taivas,
Yli taivahan aurinko.
JOK' AIKA.
Jok' aika kevät on,
Jok' aika kesäkin,
Jok' aika syys ja talvi,
Jok' aika kaikkia.
Mut eri maissa vainne
Er' ajoin viihtyvät.
Jok' aika aamu on
On aina päiväkin,
Jok' aika iltaa, yötä
Ja unta, valvontaa,
Jok' aika taivaan soihtu
Lakia säätelee.
Jok' aika lapsuutt' on,
Jok' aika nuoruutta,
On miehuuttakin aina
Ja aina vanhuutta.
Mut puolestansa kaikki
Ne vuoroin vastaavat.
On aina myrskyjä
Ja aina tyyntäkin,
Surua, murhett' aina
Ja epätoivoa.
Mut toivokin ja riemu
Ne valvoo ainiaan.
Niin virrat henkiset
Jok' aika rientävät,
Tuhansin muodoin, aalloin
Ne leikkaa toisiaan.
Tuo suunta muunne muutti,
Muut tänne siirtyivät.