Sitten Suomi kaksoisjoutsenna
Joukoin laulaa virttä vahvempaa,
Musta olkoon ken tai valkea,
Yhteis-onni meitä innostaa.

Tien varrella on talo,
Komea, valkoinen:
"Parantumattomille"
Sanoivat tehdyks sen.

Mut tarkoituksehensa
On turhan ahdas se:
Kaikk' asunnot vain riittää
Voi meille kaikille.

VUOSI 1896.

Minä astuin katua,
Katuviertä pitkin. —
"Herra, kuulkaa, kuulkaapa?"
"Tyttö, mit' on sinulla?" —
"Kaiken viime yötä, nähkääs,
Neuvotonna itkin!" —

"Nuori tyttö houkkio,
Mikä sua vaivaa?
Kurja laiskantautiko?
Vaiko hylkyteillä jo?
Pystyyn pääsi nosta, luota:
Ahkeruus tien raivaa!" —

"Kiitos, herra, neuvosta.
Sisään astukaatte!
Ette huoli tuomita,
Ensin täytyy kuunnella." —
Sisään astuin. Mitä kuulin,
Tekin kuulla saatte.

Kaunis, hento, kalpea
Tyttö, hehkuposki:
Posket hohti kuumetta.
Kumarassa tuolilla
Vaikeroi hän vaivojaan:
Kivut, tuskat koski.