"Tuohon, herra, istukaa!
Olen sairas, näätte,
Eikä leivän murenaa,
Yhtä vähän hoitajaa." —
"Neiti, valituksiltanne
Minut säästäkäätte!" —
"En, en säästä! Vaadin sen,
Että kuuntelette!" —
Näin hän jatkoi kiihtyen, —
"Myöskin teitä syyttelen,
Puutetta kun kärsin tässä,
Te vain herrailette!" —
"No, no!" — "Uskotteko sen,
Työstäni ett' elin?
Silloin tällöin suuruksen
Söin kuin heikko kärpänen.
Mutta päivät, melkein yötkin
Istuin, neuloskelin.
Markan, puolentoista sain —
Mitä säästyi siitä?
Parempata palkkaa hain,
Herrasväki moitti vain. —
'Tyydy, tyttö, onnehesi,
Siitä herraa kiitä!'
Minä kiitin, sairastuin,
Herrasväki jätti,
Minut poisti päin ja suin —
Pian heiltä unhotuin. —
Tauti, kurjuus kuormiansa
Niskoilleni mätti." —
"Elä kerro enempää!
Liiaksi jo kuulin.
Nyt voin tuskas ymmärtää.
Miksi — mua hävettää —
Sinust' aivan syyttömästi
Huonoakin luulin!"
Uhkaavasti lausui hän:
"Siksikin voin tulla!
Työ ei näytä riittävän
Kannattajaks elämän —
Pelkään, että hurjatöihin
Lahjoja on mulla!" —
Kaivoin kukkaroani —
Löysin tyhjän sieltä.
Millä köyhä auttaisi!
Lauluni, oi, lauluni!
Kutsu kurjan auttajaksi
Kansan kättä, mieltä!
27/2