BILEAM.
Uljas mies!
Jos tahtosi vaan olis kansas tahto
Ja minäkin jos ehjä, sointuisa
Kuin ennen. Nouse voimanhenkeni,
Minussa Midianin vahvuudeksi,
Kukistaakseni kansain teurastajan
Ja veljet veljiin yhdistääkseni!
Minussa nouse!
OMRI tulee.
Tuolla Omrini!
Hän viel' ei hylkää mestariansa.
OMRI.
Sitäkö voisin?
BILEAM.
Terve, poikani!
Mihinkä Nergal jäi? Hän vannoi
Minua seuraavansa kuolemaan,
Jos tarvitaan. Nyt missä viipyy?
OMRI.
Oi!
Sanoa hävettää ja säälittää
Sinulle suoraa oppilaastasi
Niin kuin on totta.
BILEAM.
Kerro totta vaan!
Suun tahraa valhe, mielen eksyttää
Ja pahan muuttaa vielä pahemmaksi.
Siis totta kerro, luontees lainaa värit.
OMRI.
Baal-Peorista lähtiessä Nergal
Niin kauan näytti mieltä rohkeaa,
Kuin sodan entehist' ei totta kuultu.
Vaan kuultuaan, ett' Israelin uhka
Todella kääntyi rankaks' kostotyöksi,
Hän päätöksensä söi ja arveli:
Elämä maukkaampi on kuin kuolo,
Kun oma aatos taisteluun ei johda.
Niin voiton, jonka neuvojesi kautta
Sai Moab, päätti hyödykseen hän käyttää
Ja niinkuin kaarne myrskyn uhatessa
Pujahtaa torniin saalist' ahmimaan,
Niin Nergal pyysi Baalak kuninkaalta
Pyhillä alttareilla uhrit hoitaa
Ja palkan nostaa. — Pappi on hän nyt
Ja palkkaa nauttii.
BILEAM.
Miks'et lähde myös?
Etuja sulle Baalak tarjoaa.
Miks' seuraat miestä, jota aate hurmaa?
Jok' etsi valtaa eikä tyydy valtaan,
Jok' etsi rauhaa, mutta voitti myrskyn,
Sisäisen liekkimyrskyn haikean,
Nyt etsii verta, ulkomyrskyä
Sisäisen sammutteeksi. — Pakene!
OMRI.
En, kun en voi, ei salli luontoni.
Sinua vaan se vaatii seuraamaan.
BILEAM.
Mut kuolla saat kuin uskollinen koira,
Jok' isäntänsä kohtalost' ei luovu.
OMRI.
Isäni, isäntäni, kaikkeni,
Mun elämäni aatos olet sinä.