TAINA.
Isä on vanha, vaivaloinen,
Nuori Jouko jousen tiellä.
Mut on täällä Aino tyttö,
Armahin emonsa lapsi.
Kun oli kuullut laulustasi
Mainetta yli vesien,
Niin ihastui, ihmetteli,
Tahtoi nähdä laulajata.
KOUKI.
Tuoll' on Kirrikin takana,
Joukolaisten joukon jatko.
Kirri näyttää julmistuneelta.
VÄINÖ (Ainolle).
Terve vieno metsän kukka,
Kevätnurmien esikko! —
Tule, istu polvelleni!
AINO (ujostellen).
Tohtisinko — istuisinko —
Kun niin silmäsi palavat,
Leimuavat poskipääsi.
Outo voima on sinussa,
Lietkö nuori vaiko vanha.
VÄINÖ (vetäen Ainon polvelleen).
Kysyt, nuoriko vai vanha.
Kaikki on ajat minussa,
Koko vuosi vaiheinensa:
Kevätmieli herkkä, hellä,
Nuorukaisen kevät-into,
Kesän täysimiehen voima,
Rohkeus, roteva toimi,
Syksyn kypsi neuvonhenki,
Myrskytkin ja uupumukset, —
Toisinansa tuntuu talvi,
Lunt' on mieli, toimet jäätä. —
Nyt kevät on polvellani,
Kevät täällä rinnassani,
Kevät puussa, kevät maassa,
Kevät kansani povessa.
Jää, kevät, Kalevalahan
Ainaiseksi onneksemme,
Mieli nuori ja norea
Suomen soillakin elele!
KIRRI (kiihkeänä).
Riistä, Taina, tyttäresi
Ukko utran polven päältä.
TAINA.
Anna lapseni iloita,
Pyhä on polvi laulajalla.
AINO.
Kuulen kummaksi sinua,
Loitsijaksi, laulajaksi.
Mutta päästä polveltasi.
Tuoll' on toiset karkelossa.
Siellä vartovi minua
Kirrikin kulossa mielin.
VÄINÖ.
Kuka on Kirri kumppanisi?