AINO.
Jätä jo riitojen rapina.
Käy keralla tanhusille!
Jo perhotkin pelmuavat,
Eikö nuoret —
KIRRI (viepi Ainon karkeloon).
Käymme sitten!
Vaikka karhuna ärisen —
Tanssivat kisakentällä toisten keralla. Välillä
pysähtyvät keskusteluun, jonka ohella Kirri äkäisesti
viittoo Väinöä ja Tainaa.
VÄINÖ (itsekseen).
Noin ne liikkuvat puroset,
Läikkyvät matalat lammet,
Kuin tuo nuori kevätkansa.
Minäpä merenä läikyn,
Ääretönnä, pohjatonna.
TAINA (Väinölle).
Olet suurin sulhasista,
Urohistakin ylevin.
Viisautesi kuin virta
Kalevalan kaunistavi, —
Miks olet tok' aina yksin,
Löytämättä vertaistasi?
Kuin pyhä Jumalan tammi,
Joka pilviä piteli.
Ottavat ne muut osansa,
Sinä et sydäntä löydä.
VÄINÖ.
Kipeästi koskettelet,
Taina Joukolan emäntä.
Kun olen poika suuren Luojan,
Esikoinen Luonnottaren,
Koko luonto on minussa
Etsinyt edustajansa.
Muissa löydän vaan muruja,
Osan siellä, toisen täällä,
Löydä en koko vastinetta
Näillä pitkillä pihoilla.
Muut osiksi oivaltavat,
Yksi ymmärtää minua
Kokonani, kaikkineni:
Se on Luonnotar emoni,
Jolle pulmani puhelen.
Siitä kärsin katkerasti,
Että en ilmoilta näiltä
Löydä tyyntä tyttölasta
Povelleni painaakseni.
Tuolla on kansa karkelossa,
Miehet naistensa keralla,
Luonnon murtuneet muruset
Toisihinsa tarttuneina.
Siell' on Ainosi sorea,
Kuin on aamu kultakutri,
Josta on metsä mielissänsä,
Metsän linnut liikutetut,
Aaltoset ihastuksissa,
Kalat karkelon halussa;
Josta on oras iloinen,
Tahtoen tähälle nousta
Käen kukkuma-ajalla.
Niin on tyttösi suloinen
Kevät ihmisen asussa,
Mutta ei kevät minulle —
Minulle suruinen syksy! —
Kevähäni on keikkumassa
Pätöisen Kirrin keralla.
TAINA.
Kuulenko sinulta tuota,
Suvantolan suurimmalta?
VÄINÖ.
Ei ole minulla tässä
Suuren suuria oloja:
Näet rantani rahaiset
Kaunihiksi, kukkiviksi,
Sinisen Suvannon rannat
Laivoinensa, lastinensa.
Niityn niemet, pellon pielet,
Metsän riistaisen, rehevän.
Näet aittani mäellä,
Talon vahvan vastapäätä,
Täynnä vanhoja eloja.
Tunnet karjan kiiltokarvan,
Utarilla uhkuvilla,
Tuhatkunta sarvipäätä.
Huoli en mainita hepoja,
Vetäjöitä, juoksijoita,
Väkeviä, välkkyviä —
Lie niitä satasen verran.
Mut olen parasta vailla:
Kotini valoa vailla,
Lieteni lämmittäjätä,
Jolle kaikesta jakaisin,
Lahjoistani, lauluistani.
TAINA.
Tuota on kumma kuullakseni!
Kun olet kuulu loitsijaksi,
Niin mikset kevättä kiehdo
Sylihisi, rinnoillesi
Iäksi ilonpitohon?
Miksi, nähtyäs ihanan,
Hellyt, pehmenet kuin lapsi?
Narri mies on naimatonna
Nuorten naisien keralla.
Ken lie urhoksi kyhätty,
Vasta on urho naituansa,
Viisas vaimon saatuansa.
Ota vaimo, Väinämöinen.
Ei ole tytöistä puute
Kalevalassa, Pohjolassa
Eikä Joukolan joella!
VÄINÖ.
Olisitko oikeassa,
Jalo Joukolan emäntä.
Tehkämme tukeva liitto,
Väinöläiset, Joukolaiset!
Ei veroja eikä verta,
Ei sortoa, ei sotia —
Rakkauden, rauhan liitto
Väinön ja Joukolan välillä!