TAINA (tarttuen Nuorta Joukoa käteen).
Sanon, kuule poikueni:
Jätä hurja kilpakiihko,
Sammuta vihainen mieli.
Kestä et Väinön viisautta,
Käypi kuin kevätlumelle:
Päivän kanssa taistellessa
Masentui se maan rakohon.
Talven puolesta sinäkin,
Kuin Puhurin julma poika
Taistelet kevättä vasten,
Viisautta, viljelystä,
Suvituulen mieltä vasten.
NUORI JOUKO.
Sepä on mies kovin ylevä,
Se Suvannon suurisuinen:
Naisen mieli on matala,
Senkin tyyten tyhjenteli
Viekkahilla virsillään.
AINO.
Jouko, veljyeni!
NUORI JOUKO.
Poistu,
Sisko! Sin' et tunne tuota,
Minkä loi kevät minuhun,
Mustan kiihkon.
AINO.
Sit' en tunne.
Tunnen vaan oman tilani.
Ajattelehan orasta,
Hangen alla uinuvata.
Se kevättä vartoi, vartoi,
Toivoi putkelle puheta,
Kukkiakin päivän alla,
Nauttia kevät-iloja.
Niin tulikin keito kevät,
Päivin paistoi, öin pakasti,
Söi orahan onnen toivon,
Ilon kuihdutti kukalta.
Niin uneksin, niin odotin,
Niin olen pettynyt minäkin.
NUORI JOUKO.
Heitä jo lapsien tarinat!
AINO (jatkaa).
Ajattele aurinkoa,
Joka aamua odotti,
Päästäksensä päilymään
Maan vesille, viertomaille,
Maan saloille, sammalille,
Eläimille, ihmisille.
Tuota toivoi ja odotti.
Mut oli ylennyt maasta
Inha usva taivahalle.
Se pimitti päivän silmän,
Aurinko sumuhun nukkui. —
Niin on mieleni minunkin,
Unelmani usvan alla.
NUORI JOUKO.
Pelkosi on joutavata,
Turinata tuhman linnun.
Ei sovi tuot' urhon kuulla,
Vesi ei olvesta vetele.
AINO (jatkaa).
Ajattele kevätpääsky,
Tullut tänne muilta mailta,
Kuvannut vihantanurmen,
Lehtiä ja kukkasia,
Tuulta lemmen lämpimätä,
Pesän pehmoisen tekoa.
Mitä on tavannut täällä? —
Karkean lumivihurin,
Tuulen tuiman ja purevan.
Minäkin, poloinen pääsky,
Kevättäni kaipaelen —
Sinä valmistat vihurin.
KIRRI (heltyneenä).
Haastat silmäni vesille. —
Jouko, heitämmekö retken?
Rakennammeko sopua
Väinön ja Joukolan välille?