Poistuu.
KOUKI.
Kuuntelet mokoman kieltä!
Luonto voi toden sanoa
Puun, veden tai linnun kielin,
Miks ei orjankin sanoilla?
Viisas oppivi jokaista.
Tuo vaimo viritti tuskan
Rinnassani — toinen, lausui!
Miks ei? — Eikö voisi toinen —
Kenties Kirri! — Juuri Kirri! —
Kevätjuhlassa hän tuiski
Kuin vihuri. Sitten ehkä
Joukolan talon likellä
Tuo Lapin vihainen tiisti
Viitakossa vaani — sieltä
Karkasi kuin ahnas ahma,
Joka, kieli lerpallaan,
Käy jälillä nuoren peuran. —
Niin hän morsianta vaani,
Näki puhtosen, vihannan
Häävalmisna — iski kiinni! —
Niin keväimen multa ryösti.
KOUKI (istuen kannolla).
Minne veikin — etsi — löydä. —
Jos löydät, niin kyntes iske
Kiinni kuin kanahan haukka,
Siipes alle sitten paina
Pikku lintu.
VÄINÖ.
Säästä neuvos!
Juokse sinne, minne käsken. —
KOUKI.
Käskisit tulen tekoa
Joukolan tupien alle!
Polttaisin poroksi kurjat,
Kylinensä, kansoinensa. —
VÄINÖ.
Vihan voittaisit vihalla.
Moinen ei Suvannon valta.
Lemmen, viisauden voima
Perustaa vakavan vallan.
KOUKI.
Hillitse susia suitsin,
Päitsin karhuja pitele!
Kirves, keihäs, miekka, jousi —
Niillä hallitse petoja!
VÄINÖ.
Noin päästät oman petosi
Irti kuin Tapion koiran.
Kostaessas Joukolata,
Kostaisit parahan immen,
Nuoren, kirkkahan kuin kaste.
KOUKI.
Joka hukkui päivän suuhun.
VÄINÖ.
Nyt tähystä ympäriltä,
Näkyisikö —