VÄINÖ.
Kaikki tunnen.
Muita ei suvusta jäänyt
Kuin tuo poika.
UNTAMO.
Niinpä luulin,
Mut olen alkanut epäillä,
Eikö lie elossa kosto.
Pojan toin emonsa kanssa
Vangiksi, sodasta säästin,
Hyötyä hänestä toivoin,
Kun lujalta työhön näytti,
Kasvatin —
VÄINÖ.
Vihalla syötit,
Kovin kohtelit tylysti,
Et omana lapsenasi.
Orjaksi otit sukusi,
Koston siemeniä kylvit.
UNTAMO.
Pienestä pitäen poika
Vihoja imi emosta.
Sen osoitti kolmiöisnä,
Kun kapalovyönsä katkoi,
Liekun lehmuspuisen rikkoi,
Nosti nyrkkiä rajusti.
Se vihani vimmastutti.
Äidin surmannut olisin,
Mut väistyi, pakeni, pääsi.
On etsitty, mut ei löytty.
Vesi on väljä, metsät laajat.
Kenties koskehen katosi.
VÄINÖ.
Niinkö luulet?
UNTAMO.
Tai pahinta:
Pakeni sukunsa luokse,
Jot' oli joku sodasta
Hengissä paolle päässyt.
VÄINÖ.
Hengissä paolle, lausut?
UNTAMO.
Se huhu mun korvissani
Kuin metsän humina soipi,
Öin, päivin se silmihini
Aavehaltijat ajavi. —
Vaikk' en siit' enempi tiedä.
VÄINÖ.
Toki on Kullervo elossa,
Hänet säästit.
UNTAMO.
Surman sille
Valmistin moninkin kerroin.