Syrjäytyy Anjan keralla.
ILMARI.
Kiihko hillitön ei punni
Sanojansa kultavaaoin,
Tuumin ei mito tekoja.
Hurjan hetken unhotamme.
Kullervolle.
Parannusta varron. Vasta
Et pajani töihin pääse.
Täst'edes emännän mieltä
Kuule, tottele ja nouda
Hänen käskyjänsä.
KULLERVO.
Tuonko?
ILVO.
Tämän tässä. Uusi päivä
Uutta työtä tuo sinulle.
Multa uuden käskyn kuulet,
KULLERVO (erikseen).
Minut vaimon vallan alle
Kaukana vapaus silloin!
Syrjäytyy pajan sisään.
VÄINÖ (Ilvolle).
Jos nyt, Ilvo, oivaltanet
Oikein valtasi tajuta,
Käsität sukusi voiman:
Sydämmen siveän lämmön,
Tahdon kestävän keralla —
Niin väkevän luonnon vimman
Voit hyvinkin taltutella
Tuon villin pojan povessa: —
Kehnon kasvatuksen kuotta
Puhdista hänestä, riisu
Pois perityn raihnan räähkä!
Sen jos voit, niin hän on terve,
On ylevä sankarluonne. —
Niin perustat vaimon vallan,
Lempeän ja rauhallisen,
Urosten ohella uuden
Vallan, hellän ja vapaan,
Ettei orjan kahle paina
Eikä ontuen edisty
Täst'edes Kalevan kansa,
Vaan vakailla askelilla,
Kun nainen osansa tuopi
Työn yhteisen vainiolle.
Siksi vallitse varoen,
Tuo poika kesytä! Muista:
Työväessä voimakkaassa
On Kalevan kantajoukko.
ILMARI (puristaen Väinön kättä).
Ylistän sinua, veikko,
Neuvosta hyvän sydämmen,
Vaikk' epäilen keinoasi. —
Tuo kun orja ei olisi.
ILVO.
Väinö, viisas ja ylevä!
Lentohon minua neuvot,
Vaikk' et siivillä varusta.
Käsket: laula leivosena!
Vaikk' et laulun ääntä anna.
Toivoa, suloa soitat,
Kirkkautta, korkeutta —
Mut todellisuus, elämä,
Hyöty — unhottuvat aivan.
Leivon laulust' ei eletä,
Ei kaunis ajatus ruoki,
Työtä tarvitsen väeltä!
Mut orjan masennan ensin,
Sitten armoa ojennan
Hänelle, hivutetulle,
Kurjana kujertavalle.
Tuo orja kovin on korska.
Jos rikos ja julki ryöstö
Armon voittaisi äkisti,
Vaivoitta, parantumatta,
Niin peritty järjestyskin,
Esimerkin löyhän vuoksi,
Särkyisi sepon talossa,
Eikä orjan raaka mieli
Onnesta iloita voisi,
Ansiotta voitetusta.
Siis kuri hänelle ensin,
Ankara kivistelevä,
Kuin tauti jumalten tuoma.
ILMARI (nuhtelevasti).
Vaimoni!