TUIRO.
Poljekin oma urasi.
Suo meidän jonossa juosta
Polkuja jo poljettuja.
KULLERVO.
Orjan leima on syvälle
Teihin poltettu, poloiset.
Niin, jalassa lieko, kurjat
Raatakaakin uskollisna,
Ilman onnen tuntematta
Kodista, vapaudesta,
Oman pellon antimista;
Kunnes riutuen ramuiksi,
Toivottoman työn perästä,
Tylsinä, typertyneinä
Suohon sorrutte lopuksi —
Koira ei haudallanne ulvo.
Poistuu päräyttäen torveaan
KOTRO.
Miksi miehen aikuhisen
Panivatkin paimeneksi.
MUTRU.
Vieläpä väkevän miehen —
Mutta ryöpeäsisuisen.
KITKA.
Sill' on miehellä sisua
Yhdeksänkin urhon verran.
Mut emännän ylpeyskö
Miestä orjassa näkisi!
TUIRO.
Syytä kyllin Kullervossa:
Raju on rauhan työnteossa.
Sitten uskalti anoa
Itse Ilmarin sisarta,
Anja neittä vaimoksensa.
Eikö riittäisi vähempi?
Ken sen meistä uskaltaisi?
MUUT.
Hurja poika.
TUIRO.
Mieletönkin.
Suuret pienten ei suvaitse
Pyrkiä ja pöyristellä
Heidän arvonsa tasalle.
Tuskin ylhäiset jumalat
Näkevät iloisin mielin
Sankaria seurassansa.
Mitä sitten maan oloissa —
Sankarin sisarta orja!
KOTRO.
Jumalista jutteletko?
Heitä vertaus mokoma!
Niistä jos jotakin tiedän,
Niin jumalat juuri maahan
Saapuvatkin sankareiksi —
Etsivät siis seurojamme.