ILVO (kotvasen kuluttua tulee oikealta, lähestyy muurahaiskekoa
perällä, ripotellen siihen uhrijauhoja).
Kellojen kalinan kuulen.
Kiitos, metsä mieluiseni,
Viel' on karjani elossa,
Paimenen kiroista päässyt.
Suojele, suloinen metsä,
Vastakin vahingon alta
Minun kaunis karja kulta.
Sitä kaitse, kasvattele,
Ruoki rasvamaitoiseksi,
Että Ilmarin emäntä
Sulostuisi voisulasta,
Kalevalan kukkaseksi,
Sepon itsensä iloksi.
Kasvata, mehuinen metsä,
Sepon karja kaksin kerroin,
Karjan anti kolmin kerroin,
Niin kansa Kalevalassa
Siitä kiittäisi minua,
Tottelisi toivojani,
Käskyni hyvin kävisi,
Riista, rikkaus sakoisi,
Valtanikin vahvistuisi. —
Missä työväki palolta?
Luulin ääntä kuulleheni.
Ovat poissa! Loitompana
Päivällistä kai purevat.
On kovassa kalvamista.
Heille pohjan pontta näytän. —
Mutta paimen? Hänkin söisi,
Leikkaisi! — Oi, taatto auta!
Millä pyörtäisin tekoni! —
Paimenkontin kun tapaisin,
Sieltä kaivaisin salassa
Leivästä kivisydämmen,
Kiven viskaisin palolle —
Kiven rinnastani. —
Mut salassa, ettei orja
Katumustani näkisi.
Kenties kontin hän ripusti
Puun oksalle — löytäisinkö!
Menee vasemmalle.
KULLERVO (yksin oikealta, kotvasen jälkeen Ilvon).
Aurinko ylinnä käypi,
Minä astelen alinna —
Laske, kiekko, lännemmäksi
Että iltakin tulisi,
Lyhenisi orjan päivä.
Ei iloa auringosta
Sydämmelle sorretulle.
Työni, halpana pidetty,
Ei ylennä toivoani.
Ruoka ainoa iloni,
Ruunan ja minunkin palkka.
Oksalla viserrät, lintu:
Syö evästä, syö evästä!
Istunkin, evästä kaivan.
Istuu mättäälle.
Mätäs ei kohtele kovasti,
On hellä, hyvänsävyinen.
Vetää kakun kontista.
Tässä painava palanen,
Somakin, sileä päältä,
Kuin sepon emäntä itse,
Jollei silkkoa sisässä.
Tule, veitseni, tupesta,
Isäni pyhä perintö,
Ainoa sukuni muisto.
Tarkastellen puukon terää:
Miks yksin minulle jäitkin
Sinä rauta rakkahinta?
Jäitkö koston käskijäksi?
Untamonko pään varalle?
Voisit säiläksi venyä. —
Taas viserrät, pieni lintu:
Syö evästä! käsket. — Viillän!
Eikö pysty? — Viillän, viillän!
Kivikö karahti sieltä!?
Puukkoni terän musersi!
Katkerasti itkien:
Yks oli veitsi veikkoutta
Isäni kotoa mulla,
Senkin pirstoiksi piteli
Pahan vaimon paistinkakku. —
Untamo kotini poltti,
Koko heimoni hävitti,
Hän kapalossani multa
Äitini sydämmen raastoi,
Karkoitti kentiesi suohon.
Täällä taas heräsi toivo,
Kuin matonen kirren alta —
Sen tyly isäntä tappoi.
Lempeä tulista tunsin —
Nainen kylmä sen kukisti.
Työnteosta leivän toivoin —
Kivenpä emäntä antoi.
Niin elämä multa riisti
Onnensa, vapautensa,
Toivonsa, sulonsa, kaikki. —
Minä turmelen elämän!
Tuo kivi, johon kilahti
Isäni perintöpuukko,
Sydämmenikin kivetti!
Tyrry tyrske, kuivu kyynel! —
Oi vares, varasten lintu,
Korppi, haaskojen kuningas,
Millä maksan naisen naurun?
Vares vaakkuu ja korppi koikkuu.
Karjanko susiksi laulan,
Ärtyisiksi, kärtyisiksi,
Jotta puskevat, purevat
Emäntää epattomaista?
Karjankellojen kalinaa kuuluu.
ILVO (huutelee).
Hoi kotihin kellokaula,
Kirjot, Karjot, kumppaliksi!
Mairikki, Mansikki,
Haluna, Omena oiva.
Täällä korpi kolkko on
Suo sulamatonna,
Susi, karhu, paimenkin
Tääll' on armotonna.
Kotona makea juoma,
Lehmisauhu tupruavi,
Ei suo purra sääskenkään.
Hoi kotihin kellokaula,
Haluna, Omena oiva.
Näkee Kullervon ja seisahtuu jäykistyneenä.
KULLERVO.
Hänkö sieltä on tulossa?
Kuin osattu surman suuhun! —
Vartalo vapisten käypi,
Huulet loitsuja lukevat;
Silmät suurina pelosta
Hongikkohon hairehtivat.
Jo pysähtyi. Seiso seiväs!
Ammunko akan pahaista
Sydämmyksihin syvälle?
Rikonko rehevät rinnat,
Ruiskutan rusopisarat
Kaskimaalle kasteheksi?
Siitäpä sapesta voisi
Myrkkyputkia yletä.
Ilvo yrittää liikkua.
Jos liikut, livautan nuolen!
Jos et liiku, voit rukoilla,
Loitsut viimeiset lukea.
ILVO.
Kullervo Kalervon poika,
Mies jalo, väkevä, uljas!
Sopikaamme suin sulavin,
Nuolet vaiheta sanoiksi!
Sulle, urho, ei sopisi
Vaimon heikomman varalle
Jousta jännittää vihaista.
KULLERVO.
Mut sinulle, vaimo heikko,
Sopi sotkea kivonen
Paimenen eväspalaksi.
Sepon ylpeän emännän
Sopi särkeä parahin,
Ainoa isäni muisto.
Etkö ampunut kivellä
Sydäntäni sorrettua?
Siks on sun veresi vuoro
Mahalana maalle juosta.
ILVO.
Sääli, säästä armas paimen!
Sulle teen parahan paidan,
Kaatiot ja kautokengät,
Syötän voilla, vehnäsillä,
Rieskamaidolla lihotan,
Mesileivin miellyttelen —