ARMI (asettaen pöydälle ruokia).
Niinkuin lausuin,
Sulla kaks oli sisarta,
Kaunista, hyväsukuista.
Toinen marjassa hävisi
Kuumana kesäsydännä.
Se äidin sydäntä särki.
Minä tyttöä haeksin
Vuoret, laaksot, metsät, rannat,
Poropeurana samosin.
Huutelin joka mäellä,
Joka tuulelta kyselin,
Kuulustelin kulkijoilta.
Turha — en tytöstä kuullut
Ääntä enkä hiiskausta.
Taisi mennäkin manalle.
KULLERVO.
Miksi on onneton sukumme?
Mikä on veremme vamma?
ARMI (kuin itsekseen).
Meillä mahtanee veressä
Kangastuksia asua.
Ne haira-unihin vievät,
Pettävät ja eksyttävät.
KULLERVO.
Mut on muutakin minussa:
Vuorenraskasta, tylyä,
Imatrata riehuvata —
ARMI.
Sit' elä kysele multa.
Jumalten tekoja tutkit.
Kenties on kova osasi
Kiihkoissa hillittömissä,
Ristiliekkien palossa,
Himoissa hävittävissä.
Kentiesi perintövaino
Rauhan rosvosi sinulta.
KULLERVO.
Rauha ei minun iloni.
Sukuni perintö: vaino —
Siinä mun vereni herkku.
Äiti, tuo sotisopani!
ARMI.
Hillitse veresi kuohu!
Tässä ruoka, syö levossa,
Viihdy äitisi ilona.
HIEPRA.
Se minulle riemun toisi,
Kuka toisi Terhi siskon.
Kovin on vieras veljekseni
Kullervo, kamala, synkkä.
Käypi kuin tulessa aina,
Kuumetta, kihoa täynnä.
Sinä syöttelet hänelle
Kalakukot, porsaspaistit,
Piirakat ja piimävellit —
Ennen sutta syöttelisin.
KULLERVO (kopristaa Hiepraa kädestä kuin edellä).
Näin, susi, sinua lemmin.
ARMI (sovitellen).
Siskon mieltä ei sinulla.
Muista, aina on sinua
Kotiliesi lämmitellyt,
Oma vanhin vaaliellut.
Veljesi sotaverona,
Orjan kurjalla osalla
Kasvoi kuin katajapehko
Kuivalla kivimäellä
Karkeaksi, kartuiseksi,
Mutta mieheksi yleni.