KALERVO.
Tuli Kullervo kotia,
Ilmestyi kotipihalle
Kuin tyly, levoton Tuoni,
Hämmästytti ja peloitti,
Kuin haudan takainen aave.
Tuli kuin merestä miekka,
Hyökyaaltojen ajama,
Jota ei etsiä osattu. —
Mut on raiskattu, piloilla,
Raajarikkoinen tavoilta,
Kuin meren petojen veikko,
Raju, myrskyinen, väkevä,
Hillitön tajuttomasti,
Kelvoton elämän työhön,
Turmeltunut turmelija.
ARMI.
Kalervo, Kalervo hurja!
Vimmatust' olet vihassa.
Oman poikasi kuvailet
Kurjaksi, avuttomaksi.
Mistä kiehut ja kohiset?
Kuinka on kalassa käynyt?
KALERVO.
Teljot rikkoi, airot katkoi,
Nuotan tarpoi tappuroiksi,
Kalat liivaksi litisti —
Järjetön koko tenava! —
Kalervon raivotessa on Kullervo repinyt tekeillä olevan
verkon Kalervon käsistä.
Tässä viimeinen tuhonsa.
ARMI.
Tuoko raivon toi sinulle,
Ett' on poika puol'tekoinen,
Ettei mierosta palannut
Täydellisnä tähkäpäänä!
Tee osasi, hoida häntä!
Ei vihassa vilja kasva.
Nuoren on ikä edessä
Oppia osaamatonta.
KULLERVO.
Kaikkiko mua vihaavat?
Siskot, veljet, taattonikin,
Sukuni, jota sureksin!
Sinä yksin, äiti armas,
Ystäväni muit' ylinnä.
Annas, lyön lihattomiksi,
Luuttomiksi kurjat luhdon.
Karkaa isänsä kimppuun; Armi menee väliin.
Pois välistä!
ARMI.
Sun sukusi! —
KULLERVO.
Ei ole sortajat sukuni,
Väärät miehet veljiäni.
Väisty, äiti!
ARMI.
Mut isäsi! —