MEIJERHOFF. Olkaa huoleti, herra ja rouva Haussi! Hulluja täytyy kärsiä ja kujeensa hän kuitenkin jo lopetti. (Erikseen) Muutoin olisikin hän mun taluttanut kuumille kiville.
SANNA.
Jalosti lausui majori. Sillä viisaat nauravat tyhmäin hullutuksille.
SALLA (syrjään).
Ja tyhmät vihastuvat raivoon kuullessaan viisaita neuvoja.
HAUSSI (avaa kirjettä).
Vaan mist' on kirje, jonka seurassa
Tää häiriömme astui?
Avattuaan.
Katsopa!
Sinetti nimen alla!
Meijerhoffille.
Nimeä
Salaamaan teiltä käsketään! —
Uteljas lienen, kun mä alotan
Näin lopusta, kuin nainen maltiton,
Vaikk' alku ain' on lopun perustus.
Lukee kirjeen ääneen alusta loppuun.
"Herra Haussi!
"Totuuden ja rehellisyyden nimessä kehoitan teitä, arvoisa herra, oman sekä lapsenne kunnian ja onnen tähden, vieroittamaan luotanne erään." — Mitä? Vieroittamaan luotani! — (Lukee edelleen) "Vieroittamaan luotanne erään teidän mielestänne tähän asti sangen arvoisan ja kunniallisen herran." — Kummallista! Arvoisan ja kunniallisen herranko vieroittaisin luotani? Hän ehkä luulee vielä Salmon olevan lastemme opettajana. — (Lukee edelleen) "Tällä herralla, joka teille tohtii uskotella olevansa nuori naimaton mies ja teeskelee tytärtänne kosioivansa." — Naimaton mies! Tytärtäni kosioivansa! — Varmaankin Salmo. — "Tällä herralla onkin todella kotimaassaan nuori vihitty vaimo." (Tuokion hämmästyttävä äänettömyys, jolloin Meijerhoffin silmät hajamielisesti harhailevat ympäri. Lukee edelleen vapisevasti) "Tämän totuuden vahvikkeeksi panttaan teille kunniani sekä vakuutan tarvittaessa yhtä monella todistajalla, kuin tämän kirjeeni kirjaimet. Te tiedätte minun tuolla petollisella herralla tarkoittavani erästä rykmentin majoria — herra Meijerhoffia."
(Säikäyksestä kiljahtaen lyykistyvät Sanna ja Salla syletysten maahan. Meijerhoff nojaa vapisten erään tuolin selkää vastaan, tuijottaen alas).
HAUSSI (vihan vaaleana ikäänkuin itsekseen).
Totuus vai valhe hämmästyttävä?
Ei valhetta tuo nimi todista.
Katsoo kirjeen alle.
Se todistust' ei enää tarvitse!
Hirmuinen totuus! — Nytpä aukenee
Mun eteheni Paavon ennustus
Ja aavistukset. Irvikuvana,
Häijysti inhoittavana, nyt näen
Edessäni tuon julman Molokin.
Hänelle arvo-istuinten himosta
Mä viattoman oisin uhrannut,
Ja sitten, kauheasti pettyen
Turhuuden markkinoilla, nielaissut
Sisääni myrkyn, jok' ois hävittänyt
Mun sieluni ja ruumiini.
SANNA.
Ja mun
Sokaisi ahnas loistonhimo vaan:
Jaloa, ihanaa ja ylhäistä
Näin kuoressa, en sydänt' tutkinut.
Vaan nyt se puhkes' äkki arvaamatta
Eteemme haisevaisna.