Yhtyy kisaan.
MUTRU.
Sota on sulle karkeloita.
KULLERVO.
Sota, kosto, hurmevirrat! —
Nekö vain himoja mulla?
Tunnen muutakin kihua
Rinnassani riehuvaksi:
Lemmenkiihkoa tulista,
Joka leimahtaa levossa.
Tytön tuolla nähdessäni
Tien ohessa, virran luona,
Tuntui kuin sotatuleni
Kaskiliekkinä palaisi.
Miksi miellyinkin hänehen,
Mieron ryysykiertäjään?
Hänt' en päästänyt paolle,
Vaikka reuhtoikin rajuna,
Mua parjaten pahasti.
Lopulla rukoili raukka.
Miks' en ryöstänyt sodassa,
Kuin nuo muutkin, mieluisinta?
MUTRU.
Aikansa joka himolla.
Vaihetushaluinen luonto
Nälästä janohon viepi,
Rakkautehen vihasta.
KULLERVO.
Tuolt' on hän tulossa, poistu!
Onnea syleillä tahdon
Kiihkeästi, hurmatusti. —
Mutru syrjäytyy.
Tule, tyttöni solakka,
Hentonen kuin heinän korsi.
Mut olet keväinen heinä,
Et ole syys, tuo keltalehti.
MIERONTYTTÖ.
Itse varteni somistit,
Itse annoit helmet, kullat.
KULLERVO (ottaen tyttöä kädestä).
Soma on siro kätesi,
Punakin vieno poskillasi,
Sarastus ihanan päivän,
Joka on nouseva verestä. —
Miksi, tyttöni, vapiset?
Mikä on hohto silmissäsi?
Kyynelkö? — valon pisara
Puhtauden auringosta!
Se herahti poskellesi,
Siitä se aholle vieri —
Eikä sielt' ikinä nouse.
TYTTÖ.
Eikö se sumuna nouse
Tuonne päivän silmän alle?
KULLERVO.
Onko tuo sumu ylennyt
Onnetonten kyynelistä?
Minunkin suruni oisi
Noussut päivän nähtäville,
Ukon ylhäisen etehen.
Sin' olet älykäs tyttö.
TYTTÖ.
Vieras — niin tutulta tunnut,
Outo — niin omahiselta.