ARMI.
Kadotitko, ellös surko!
Kassapäitä on kasalta
Moisen miehen kumppaliksi.
KULLERVO.
Mutta jos tytön tuhosin
Siskoani suotuisamman,
Tytärtäsi kallihimman?
ARMI.
Voiko kahdesti kadota
Tyttäreni? —
KULLERVO.
Sulle kerron:
Rannalta, vesikiveltä
Tapasin ihanan immen,
Kalevaisen kasvoiltansa. —
Jotakin hänessä liikkui
Mun vereni vastinetta,
Joka liikutti minua:
Muoto yksin ei vetele. —
Siin' istui se, nyyhki, itki.
Tytön korjasin, omistin
Kuin marjan varisemasta.
Tuolla kuusen alla sitten
Kaunista kisauttelin.
Mutta se makea marja
Vaihtui varsin katkeraksi,
Kun tyttö sukunsa kertoi —
ARMI.
Sukunsa — kamala aave!
KALERVO.
Kadotitko voitoltasi
Onnentähkän, poika hurja?
KULLERVO.
Kadotin sukuni onnen: —
Se oli emoni tyttö,
Jonka turmelin, tuhosin!
ARMI (Kalervoon nojaten).
Multa kahdesti katosit,
Tyttäreni,
Kuolit armas kaksin kerroin.
KALERVO.
Täm' on kuullakin kamala.
ARMI.
Kenties vielä sun kätesi
Surmasi suloisen lapsen.