TOINEN MIESPAIMEN.
Kaikki on ukolla sormet.
Laula kukko kunniata,
Koska on miehessä mehua.
Kaikk' on sormet, kaikki lapset,
Pellervon väkeä kaikki,
Itse Väinön vaalimia.
TOINEN MIESPAIMEN (halveksivasti).
Ikämiestä harmajata
Tytöt tuhmat kiertelevät,
Kuin varikset syyskesällä
Kuhilasta kaartelevat.
IMMO.
Ikä heinän heikontavi,
Vuodet hongan vanhentavat,
Miestä ei harmaus hävitä.
Käki on harmas nuorenakin,
Korppi musta vanhanakin.
Ikä ei tukasta tunnu
Eikä vuosien luvusta,
Vaan sydämen sykkinästä;
Veressä elämän virta.
Tunnusta tätä povea!
AILA (tunnustelee Immon rintaa).
Poika on urholla povessa,
Vaikk' on hapset harmahissa.
IMMO.
Senkö tunnustat — sinunpa
Tuppehesi puukon painan,
Työkädellä työteräksen
Enkä lapsien lelua.
Sano, suostutko minulle!
AILA.
Kannan puukkosi pyhänä!
Salli, seulon päätöstäni —
Sulla on laaja lapsijoukko?
IMMO.
On perijät, on perinnöt.
Syntyi lapsi, kasvoi leipä,
Polven jatko, pellon jatko,
Inehmon elämän jatko.
Miestä kumpikin kysyvät —
Miestä kai kysyt sinäkin?
AILA.
Miestäpä hyvinkin. Mutta
Sin' olet kalevalainen,
Minä Pohjolan väkeä.
Sota on kamala kauan
Riehunut rajoilla näillä,
Viha veljesten välillä.
IMMO.
Sin' olet nainen. Ei vihoja,
Ei sotia sydämessäsi.
AILA.
Missä mies on meltorauta,
Siellä naisessa terästä.
Missä urhot on utua,
Hentoa ja häilyväistä,
Siellä kokko, kyy nokassa,
Keikahtavi kynsinensä,
Rintahan ripeän naisen,
Ettei mieheys menisi
Maasta, vaikka miehistämme —
Min' olen sukua Louhen.