JOUKKO.
Sitten, sitten?
IMMO.
Impehen ihastui seppo,
Vaikkei virkkanut sanoilla.
Alkoi taidolla takoa,
Takoi tarmolla, tulella,
Väellä väkevän luonnon,
Synnytti sydämestänsä
Sydämille kaiken kansan
Samponsa satahyväisen.
AILA.
Siin' oli sepoksi miestä.
JOUKKO.
Ensim.
Sampo, sampo, sampo!
Toinen.
Seppo on takonut sammon!
Kolmas
Kevät on suuri Kalevalassa!
Neljäs
Kevät on suuri Suomenmaassa!
Viides
Kevät suuri, juhla suuri
Kalevalassa, Pohjolassa,
Kihlajuhla kaiken kansan!
AILA.
Niinkö Ilmari ehätti
Immen veljensä uhalla?
IMMO.
Vielä ei käsissä voitto.
Kun oli sampo jauhamassa,
Louhi lausui: "Kaada karhu
Tuonelan tupien luota!" —
Seppo kaasi. — "Suista suuri
Hiisien himokas hauki!" —
Seppo suisti. — "Kynnä kyinen,
Käärmehinen Louhen pelto!" —
Seppo kynti kuin kuningas.
Perkasi petoisen pellon
Kukkivaksi kultamaaksi,
Suori suurimman tekonsa,
Voitti immenkin ihanan.
KAVE (haaveisesti).
Suurin on teoista sampo,
Siitä se kumina kumma
Maavesissä, suovesissä,
Koskissa raju kohina,
Pilvissä salamat pitkät.
Tähystäen kätensä alate.
Näettekö Pohjolasta
Suurta maailman valoa?
Sumunkin sakean kautta
Sammon valkeat valuvat,
Lentoliekkinä leviten,
Matalalla, korkealla
Ilonkukkia kuvaten.
Vedet välkkyvät valossa,
Liekin on tulessa taivas.
TOINEN NAISPAIMEN.
Tuollapa terävä silmä! —
Miksi ei valo minulle välky?
TOINEN MIESPAIMEN.
Eikä mulle.
KAVE (yhä jatkaa tähystelyä).
Luo syvälle
Silmäsi läpi sumujen! —
Hallattaret häämöttävät
Hopeaisissa helyissä,
Valot puhki puikehtivat
Usvatartenkin utuisten.
Salon siintävän povesta,
Missä on metsä aina nuori —
Parven pulskean näette
Tänne astuvan; edellä
Uros valkea, valittu.