VÄINÖ.
Seppoamme seuratkaamme.
Kädet luonnotarten käyvät
Työmme, toimemme avuksi.
Onnemme, ilomme ilma
Selviää sydämistämme.
IMMO.
Tuolla Hallattaren parvi!
VÄINÖ.
Hallatar kateinen, karsas,
Tuonentyttären äpärä!
Poistu maita polkemasta,
Hampahin hajottamasta
Kukkia, kevätsuloa,
Nuoren toivon tähkäpäitä,
Anna elpyä elämän viljan!
Aamuauringon valossa,
Silmän nuoren auetessa,
Kun on tyyntä ja iloista —
Miksi pistät kyisen pääsi,
Maihin kylvät hyisen jääsi,
Vain hymyilet kuolemalle? —
Painu hautahasi halla julma!
Hallattaret leijuen loittonevat.
HALLATAR (loitotessaan).
Ihminen, oman povesi
Hallatar hävitä ensin:
On sinussa hyytä, kyytä,
Koska heikkoja hävität,
Et somaa, suloista säästä,
Itseskin, omat ilosi,
Syöpi sun sydämes halla.
Ensin itsesi sulata,
Sitten syyttele minua.
IMMO.
Sepä vastata sukaisi. — —
Tässä uivat usvattaret!
VÄINÖ.
Usvatar, epäsikiö!
Miks'et tunne minne mennä?
Ylöskö, alasko maahan
Vaiko siirtynet sivuille?
Epämuoto, muitten orja,
Epävarma kuin on valhe —
Mitä tahdot, ponnistatko minne?
Synkeästä yön sylistä
Kesken syntynyt runotar,
Eksyttäjäksi herännyt, —
Sulla on povessa tuska,
Aurinkoa aavistava,
Helmettäreksi haluten —
Maasta ponnista tai maahan painu!
USVATAR (loitotessaan).
Ihminen, itsekin usva!
Paljonko valoa päästät
Läpi luusi ja lihasi?
Onko tiesi sulle selvä?
Etkö harhaten hapuile?
Vaihdat muotoja moniksi —
Itsesi kivetä ensin
Taikka vaihetu valoksi —
Sitten Usvatarta syytä!
VÄINÖ.
Astu Ilmatar, emoni,
Alas ilmalinnastasi,
Lähetä tuvista tuulten
Tyttäresi tuulettaret:
Maasta Hallatar hävitä,
Usvatarten valta voita! —
Tunnetteko tuulten laulun?
Ilmattaren kannel soipi!
ILMATAR ja neljä TUULETARTA humahtavat esille, tarttuen
hallattariin ja usvattariin, — tuuli tohisee ja vinkuu.