IMMO (Ailan kättä pusertaen).
Siksi leivänkin ja'amme,
Onnen kaiken —
KAVE (joukosta erillään, aavistellen).
Kuunnelkaamme! —
Hyvät haltiat heräävät,
Salaperäisesti.
Irti pääsevät pahatkin.
Metsät kiehuvat mesiä,
Salaperäisesti.
Kyytkin keittävät kähyjä.
Ilmassa, vesissä soipi,
Kieli on joka kukalla,
Povi maan, sydämet kansan
Auringolle aukenevat —
Suuri voima on tulossa.
Kansa levottomasti kuulostaa ja tarkastaa ympärilleen.
VÄINÖ (seppelöitynä, kansalle).
Mitä on laulu, taito, taika,
Mitä lahjasi runotar? —
Vainko riemuja rikasten,
Herkku kylläisten kotien?
Hetkenkö helykaluja,
Kuplia katoavia,
Joita joutilas puhalsi
Joutolasten leikitellä?
Vasta on valoa taito
Auringon tulipovesta,
Kun se intonsa janolla
Kaunista totuutta tuopi
Maan ja taivahan meristä;
Kun se kirkastaa elämän
Kuin valon kevätviserrys;
Kun se kärsivät sydämet
Nostattaa masenemasta
Toimen pirteän poluille,
Siiville sinisen ilman,
Kansan onnea avuten,
Maan parasta paimennellen. —
Sieltä seppomme tulossa!
Onnen ankara takoja,
Taidon urhoista ylevin. —
Torvihin puhaltakaatte!
Raikukaatte ilman rannat!
Paimensoitot raikuvat. Eloa ja liikettä. SEPPO seuroineen
laskeutuu taustalta esille.
Terve, taitava takoja,
Kihlajuhlan kilpasulho!
Väinö ja Ilmari kättelevät toisiansa; keskustelevat.
KANSA (Ilmarille, nostaen oikean kätensä).
Yhteis-onnemme takoja!
ILMARI (kohottaen oikean kätensä).
Terve teille, nuorsydämet,
Onnen seppiä jokainen,
Yhteis-onnen ja omansa:
Hyvän tahdon, tarkan taidon.
KANSA.
Työkäsissä kansan onni.
Ensim.
Ei ole kiitosten kipeä.
Toinen.
Eikä arvonkerjäläinen.
Kolmas.
Työ tekijän kiitoslaulu.