ILMARI.
Arvo on seponkin suvulla.
Kerran petkutit minua:
Minut taikataidollasi
Vasten mieltäni lähetit
Pohjan pitkille pihoille:
Siellä kun takoisin sammon,
Suomen ehjäksi tekisin,
Täyttäisin mit' olit luvannut
Oman pääsi päästimeksi —
Siitä saisin Pohjan immen.
Nyt olen takonut sammon
Suuritöisen.
Viel' olen pyytänyt petoja:
Hiiden hauit, Kalman karhut,
Kyntänytpä kyy-ahoja,
Immen ansainnut jalosti.
Vaan sinä, vakava Väinö,
Nyt mun voittoni valitset
Sylisi sulostajaksi —
Siitä kömmästyn kovasti.
VÄINÖ.
Et ole veikko veljellesi. —
Kun sun sammontyölle laitoin,
Laitoin sankarin teoille,
Että taitosi tapaisi
Mainetyön eduksi maasi.
Vaan sinä, lapsen lailla arka,
Pohjan valtoja vapisit.
Siksi laulelin leluilla
Sinut Pohjan pulmatöihin.
Siellä vaivojen vesillä,
Monen surman suun ovella
Vasta lahjasi laveni,
Mies kehittyi, mieli kasvoi,
Sukesi pojasta sulho —
Siitä tuomitset minua!
ILMARI.
Mutta jos murtunut olisin
Suuren työni taakan alla?
VÄINÖ.
Mies jalossa työnteossa
Eli tai kuoli kunnialla.
ILMARI.
Mutta jos sortunut olisin
Hurjissa häpeätöissä?
VÄINÖ.
Ukon et poika ollut oisi,
Vaan matala mieron hylky —
Ansainnut olisit sorron.
ILMARI.
Taisit oikeaan osata.
Mutta luopua tytöstä,
Verin, vaivoin ostetusta,
Joka on vallannut vereni —
Multa liikoja puserrat!
VÄINÖ.
Mutta impi jos vapaasti —?
ILMARI (tuumien).
Hänpä ei vapaasti sulle. —
VÄINÖ.
Mutta impi jos vapaasti?