Menevät.
VÄINÖ.
Teit hyvin, takoja suuri,
Tulit oivalla ajalla.
Tuonen alhaisen ikeestä
Min' olen päästänyt vapaiksi
Luonnonvoimia lujia.
Keveästi ne valuvat
Vanhoille totuntateille,
Halpamaisille haluille,
Jollet, seppo suurtekijä,
Heitä hyödylle, hyvälle,
Kaunihille, korkealle
Opettele ja opasta.
ILMARI.
Tullut en tänne työpajalle
Enkä liioin leikkijäksi,
Tulin kihlan kiintäjäksi,
Rauhanpuukon pistäjäksi
Tuppehen tulisen immen. —
Rakkautehen teit' opastan
Kevätjuhlassa jalossa!
Sydän sulkekaa syliinne,
Perheitä perustakaatte,
Lapsia, sukua suurta
Kansaksi kohottakaatte,
Sille kehrätkää keränne,
Sille peltonne, pesänne,
Rauhansahranne, sananne,
Taitonne ja taikatyönne
Kunnialla kantakaatte:
Kevät on lemmen iskuaika.
Ukkokin salaman iski
Kohti maaemon povea.
IMMO (Pellervolle).
Sepon ahjo on tulessa,
Sieltä säihkyvät säkenet!
PELLERVO (lauluparvelleen).
Kalevalan laulukansa!
Kuulitte sepon sanoja.
Käyttäen sydämen kieltä
Nyt omanne etsikäätte.
Mies, kun vaimoa valitset,
Pyydä tyttö työsuvusta,
Kodin kunnossa pitäjä:
Ei tule kylän kävijä. —
Tyttö, kun valitset miestä,
Ota rohkearotuinen,
Joka ei väisty vastuksissa
Ei jätä turvatta kotia.
ERÄS JOUKOSTA.
Hyvin neuvoa osasit —
Meillä on sydämen silmät.
Joukko kertaa viime säkeen. Lauluparvi yhtyy muihin.
VÄINÖ (Ilmarille).
Sinä olet varma voitostasi,
Kun olet samposi takonut,
Sen lisäksi vielä nuori.
Mut' on mullakin sydäntä
Syttyvää, sytyttäväistä. —
Sallisitko, toimen seppo,
Sananvuoron laulajalle,
Niin kosisin kerran vielä
Kuulun Pohjolan tytärtä? —
Ilmari ääneti tarkastelee Väinöä.
Sulla on ikä edessä,
Joka sormelle sulotar,
Et ole Pohjolan varassa —
Sallisitko, toimen seppo,
Että impeä kysyisin,
Laulaisin sorean laulun? —
Miksi kömmästyit noloksi?
ILMARI.
Outo on mielesi minulle.
En sinun luontoas tajua.
VÄINÖ.
Soisin laulajan sukua
Jälkeheni jättäväni.