ERÄS LOUHELAINEN.
Mutta meille on taottu
Sampo, Pohjolan hyväksi,
Eikä kaiken Suomen kansan.
Oravasta ei jakaen.
NUORI METSÄMIES (näyttää louhelaiselle nyrkkiään).
Mies, jos tahdot tappelua,
Niin tästä sopua näytän!
IMMO.
Onni suurentuu jakaen:
Kun rakastat kymmeniä,
Kymmen-onni on osasi.
Minkä suojelet satoja
Tai tuhatta turvaelet,
Oman onnesi jakaen,
Sen ylennät onneasi,
Suurennat oman osasi.
ERÄS LOUHELAINEN.
Petkutat peto minua!
Poistuvat.
LOUHI (Ilvolle).
Kuulit saalihin jaosta,
Tahtovat jaella sammon.
ILVO.
Äiti, annatko osani?
Seppo sen takoikin mulle.
LOUHI.
Seppo lie sinun osasi.
Sampo mulle on taottu
Lunnahiksi.
Sen minä kytken kalliohon,
Taakse lukkojen lujien,
Uskollisteni iloksi.
Heille, kun hyvin anovat,
Hyvin käyvät käskyjäni,
Jakelen jalomuruja,
Kuinka tunnen ja haluan. —
Valta kutkuttaa minua.
ILVO.
Loisto, mahtipa minua: —
Näätkö, kuin komea seppo!
LOUHI (vetäen Ilvon syrjään).
Tyttö, ääneti! Salassa
Hautele halutekoja!