ILMARI.
Mies olet, kestänyt sotia,
Itse surman suussa käynyt,
Noussut kalman kartanoista —
Nytkö neitoa vapiset,
Jot' ihailet, ihmettelet!
VÄINÖ.
Juuri siksipä vapisen.
Maailman ovelin mahti, —
Sen hyväksi, tuon pahaksi, —
On ihana, sulokas nainen:
Suloa minä himoitsen,
Vapauttani vapisen.
ILMARI.
Ota, hallitse sulotar!
VÄINÖ.
Milloin on meri vetänyt
Tähtitaivahan syliinsä?
Hallitakko sen osaisi?
Kuvan otti, senkin särki,
Siit' on kaipaus jälellä —
Kaipaus minulle kaikki.
ILMARI.
Noin minä naimist' en kuvaile:
Tarvitsen emännän, vaimon.
Kun tapasin mieleiseni,
Kysyin: "Suostutko?" — Hän: "Suostun!"
Sen otan, keikutan kotiini. —
VÄINÖ.
Käsi on karkea sepolla.
ILMARI.
Minä sun talutan luokse.
VÄINÖ.
En, en! Astu itse sinne.
Sin' olet liiaksi ylevä.
Luovun immestä sinulle.
ILMARI.
Luovutko — sitä parempi,
Mulle luovutat omani.
Sinä mieti maan parasta,
Etsi kansasi etuja.
VÄINÖ.
Olin heikoksi heretä.
Turkosen tulikipuna!
Nyt tuntuu keveämmältä.
Ei elä mies nojassa naisen,
Vaan varassa miestekojen.
Laulajan vapaa sydänkö
Yhden joutaisi omaksi:
Kadottaisi kaiken kansan,
Silmänliekkiä satoja,
Tuhannen tulisydäntä.
Yhtä vartenko eläisin,
Koska kaikkia rakastan?
Niinkuin aurinko verevä
Elän kaiken kansan vuoksi!