ILMARI.
Toisin sulla, toisin muilla.
Kansa on laulajan perettä,
Koko Suomi sun kotisi,
Kuin käellä kaikki metsä;
Laulussa sinun sulosi,
Toisin arkityön uroilla:
Seppo ei pajassa viihdy,
Mieli kun kyliä käypi,
Ei talossa työ menesty
Vailla vaimoa suloista,
Joka kaitsisi kotia,
Kuin kekoa mettis-äiti. —
Kiitos sulle, laulun sulho,
Kun sovinnon kättä annat.
VÄINÖ (ojentaa Ilmarille kätensä).
Sovinto, Suvannon onni,
Viihdy veljesten välillä! —
Maahan oikeus aseta! —
ILMARI.
Oikeuttakin enemmän.
Nyt käyn impehen käsiksi.
Toivo huojentaa tekoni,
Kuin sininen taivas lennon.
Menee taustalle, tanssi taukoo. Ilmari tervehtii Louhea
ja Ilvoa, jonka tuppeen painaa puukon. Keskustelevat.
Kansan huomio kiertää heitä.
VÄINÖ (itsekseen taistellen).
Järjen kylmällä kylyllä
Usein mieltämme valamme,
Kun potee se kuumettansa.
Sama mulla on sisässä
Kaipaus, halujen helle
Kuin sepolla, kuin on muilla.
Leivo aina ei liverrä
Valossa sinisen ilman.
Syrjemmälle.
ILMARI.
Pohjantähteni ihana,
Nyt sinut lopulta löysin!
Sinä kuin pilvistä putosit. —
Missä piilottelit täällä?
ILVO.
Minä kansasta kohosin
Kuin merestä aallon impi,
Päivän silmän kun älysi.
PELLERVO (Väinöä läheten).
Suurta on tekeillä, Väinö.
Ilmari tupen jo täytti.
Mitä tästä on tuleva?
VÄINÖ.
Ajan merkkejä lueksi:
Pilvet yhtyvät sateiksi,
Virrat suuriksi vesiksi,
Linnut parvissa palaavat,
Pienet pieniä tukevat,
Suuret käyvät syölähiksi,
Kaikilla elämänkiihko,
Kaikki voimia kokoovat.