IMMO.
Pohjan ja Kalevan kansa
Yhtä on.
PELLERVO.
Vesikö tulta?
Kevyt-uskoinen! Petätkö
Itseäsi vai minua?
IMMO.
Uskot itsekin — katasta
Tuossa kahta onnellista.
PELLERVO.
Onni on keväimen tuoksu,
Jonka haihduttaa vihuri. —
Louhi kammottaa minua.
Kotka nahkasiipon siivin,
Yö-eläjä, ryöstölintu,
Pilvi auringon edessä. —
Väistykäämme!
IMMO.
Väistykäämme!
Siirtyvät syrjään.
ILMARI (istuen Ilvon viereen).
Sano, Ilvoni, sinussa
Milloin kevät heräsi?
Milloinka sun sydämes silmä
Päivän lemmelle teränsä
Avasi? — sanohan, armas!
ILVO.
Sinä kun tasaisna, tyynnä
Astuit rohkean arasti
Mun eteeni neuvotonna,
Kuin hämille tullut hirvi
Metsän kulkijan polulle,
Sinä kainosti kysäsit:
"Tyttö, suostutko sepolle?" —
Silloin silmäni sokeni,
Minä sun syliisi horjuin,
Siinä näin suloista unta,
Suloista, suloista unta
Kultatertusta kukasta,
Joka vainion sylistä
Laihon korville kohosi,
Yli elpyvän keväimen,
Avaten avaran silmän
Suuren auringon valolle —
Silmäni avasin sulle,
Sulle suitsutin suloni,
Sammon sankarin sinusta tein.
ILMARI.
Rakkaus takoikin sammon.
Rakkaus sisälti sammon,
Sampo rakkauden. —
Nyt sinä, silmäni ihanne,
Hohtelet poveni päällä,
Kypsi kuin kytömäellä
Mesimarja mairehuuli —
Virrat suontemme vapaina
Onnen runsasta satoa
Ennustavat.
ILVO.
Vaan mäellä
Mustikka pian on kypsi,
Yöpimeät' ennustellen.