ILMARI.
Yövalomme yöpaloksi
Vaihetamme,
Hetken mansikat makeat
Puoloiksi punertaviksi.
ILVO.
Kirpas, muikean makea —
Sekö kestävä ilomme?
ILMARI.
Mikä on kestävä? — kadotus:
Hiillos ahjossa palava,
Toista hiillosta paeten.
Tulenruokia olemme
Suursepon pajatulessa.
ILVO.
Mutta voimakas iloja
Juopi virtojen valosta,
Taitava takoja onnen
Keksi ahjonsa tulesta.
Heikot katkeran, kipeän,
Mustan ja samean saavat. —
Niin opetti mulle äiti.
ILMARI.
Mitä äitisi opetti,
Lie totuutta äidillesi.
Kuka on heikko, ken väkevä?
Voima on monen sukuista.
Käsivarsiko väkevä
Yksin voimasta kehuisi?
Eikö kauneus, sulous,
Äly, lempeys, jalous,
Taito ja sanojen tenho,
Rakkaus ylinnä kaiken —
Eikö ne voimia olisi?
ILVO.
Ei ne säikytä, pelota.
Käsivarsipa väkevä,
— Käsivarsia tuhatta
Hurjamieltä — niitä säikyt!
ILMARI.
Pelkokeinot keksi heikko.
Rakastettavin väkevin.
ILVO.
Rakastettavin! sanotko
Rakastettavin? Minäkö?
Sinäkö? — Kuka se oisi?
ILMARI.
Hän, joka enin rakasti,
Joka tahtoisi jokaisen
Onnea omistavaksi.
ILVO.
Minäkin enin rakastan —
Sinua: sinulle soisin
Onnen Ilvosi avulla.
Muut ovat minulle yhtä —
Toki huomion, ihailun
Heiltäkin hyväksi tunnen.
Näyttävätkö ne hyviltä,
Onnellisia ovatko —
Sen parempi heille itse,
Minä heistä en välitä.