SANNA.
Oi terve, Meijerhoff!
Kättelee.
Kuink' onkin hauska nähdä tuommoisia
Uljaita poikia kuin joutsenia.
HAUSSI (kättelee).
Ken rinnallanne lentää ylpeänä
Kakspäisen kotkan hartioille vois,
Se kunniassa loistavassa ois.
Näin vanha ei, vaan kelpo poikani —
Jos lup' on toivoa — ne ehkä kohoais,
Kun siipiänsä taiten harjoittais. —
Majori, anteeks suokaa leikkini!
MEIJERHOFF (taputtaa Haussia olalle).
Te, jalo Haussi, ette kaukana
Olekkaan meidän kilpalennosta,
Ja poikanne par'aikaa harjoittaa,
Kuin haukanpojat siipivarsiaan:
Niin sukunne käy ylä-ilmoihin.
SANNA.
Iloist' on kuulla, nähdä ihanaa
Taas ystävämme seurass' ystäväinsä.
MEIJERHOFF.
Nimensä oman unhottaa se sais,
Näin arvoisan ken perheen unhottais.
SANNA.
Niin riemullist' en tiedä kuvaajata
Tulevain aikain ihanuudesta,
Kuin te, majori; harvoin huuliltanne
Kajahtaa ajat selän-takaiset.
Te nuorukaisen toivoll' uhkealla
Eteenpäin riennätte.
MEIJERHOFF.
Se luonnollista.
Mitäpä huolet mennehille vois,
Eik' eletyssä ole elämistä.
Vaan huolet päiväin tulevain jos tois
Nykyisell' ajall' onnen nauttimista.
SANNA.
Niin, nykyiselle sekä tulevalle
Nautinnon, riemun sekä kunnian. —
Se jaloa on!
HAUSSI.
Mutta lapsemme,
Suloinen Salla — missä viivähtää?
Sen toivon rouvan parhain tietävän.
Katsoo käskevästi rouvaan.