PAAVO. Voi, kauhat ja härkimet! kuinka hän mua lyödä sätkitteli! Näyttäkää, majori, urhollisuuttanne ja höyhentäkää sitä piikaa. Onhan teillä miekka ja tämä on kunnian asia.
MEIJERHOFF (erikseen).
Seikkani pakoittaa mun tuota kärsimään. (Paavolle) Hupsuttelethan mies!
Naistenko kanssa kävisin kahakoimaan?
PAAVO. Niin, niin, tiedän majorin helläksi ja avosydämmiseksi naisille. Sen sanotaan merkitsevän hyvää. Mutta suden nahoista en ole ennen ihmisten hartioilla nähnyt karvain ulospäin purrittavan, kuten nyt. Ja sen sanotaan merkitsevän pahaa.
MEIJERHOFF.
Ethän uskone, sinäkin miesparka, kyökkipiian jaarituksia?
PAAVO. En tosin. Mutta surukseni tunnen mun herkän sydämmeni niitä uskovan. Ja kauhistuksella aavistan majorin muuttuvan hienovillaisesta lampaasta harjasselkäiseksi sudeksi, joka häveten ja korvat luimussa juosta jolkottaa tiehensä. (Kuulee käynnin vasemmalta) Ahaa! jo tulee!
(Hypähtää puistoon oikealle).
NELJÄS KOHTAUS.
MEIJERHOFF. HAUSSI ja SANNA tulevat.
MEIJERHOFF (huomaamatta toisia). Pahaa ennustava huuhkain on tuo mies. Äänettömäksi iski hän mun sanoillaan; naulitsi kuin tarhapöllön tallin oven päälle. Vaan — — — mitä tyhjää tuon tuhman narrin puheista; — loppuun keitos — —
HAUSSI.
Täällä majori —
Noin yksin vaan!