— Eikö sitten kannakaan jättiläinen sydäntä rinnassaan? kysyi prinsessa.
— Ei, se heikontaisi häntä. Mutta kenen eläväisen hallussa tuo sydän on, sen vallassa on koko jättiläinen.
Salamana iski nyt prinsessan mieleen rohkea ajatus.
— Onneton äiti! virkkoi hän. — Miksi et sitten hillitse poikaasi, kun voit anastaa hänen sydämensä? Miksi olet sallinut hänen hukuttaa noin monta ihmistä valtakunnan onnettomuudeksi?
— Vaikene, kokematon kuninkaantytär! Ajattele että olen äiti, jonka nimi on Helleys ja ainoastaan Helleys. Voin kärsiä, anteeksi antaa ja armahtaa; mutta voisinko pojaltani jotakin kieltää? — sitten en olisikaan Himon äiti.
— Kauheata! Helleys Himon äiti! huoahti prinsessa. — Miksi et kuitenkin taivuta poikasi jättiläisvoimia kukistamaan valtakunnan vihollisia, tekemään maata kukoistavaksi ja kansaa onnelliseksi? Sehän olisi suurenlaista ja jaloa!
— Jospa olisin oikea Hellä, jospa olisin Jalotar! Mutta olen pelkästään Helleys, joka voipi kasvattaa ainoastaan Himon.
— Haa! Tahdon olla Jalotar! huudahti prinsessa ja leimauksena lennähti hän alttarin luo, josta maahan kumosi hekkuman maljan ja kultalippaasta anasti jättiläisen sydämen. — Minun on valta! huusi hän kuin totuuden jumalatar ja luurangot ja vuorilinnan seinät vastasivat: "valta".
Mutta kuoliaana romahti maahan jättiläisen emo.
Tömistäen saapui silloin linnaansa jättiläinen, jota saaliina seurasi ritarien ja kaunotarten joukko. Hämmästyksestä vaaleni Himo nähdessään musertuneen emonsa. Heikontuneena vapisi hän nähdessään valtavan prinsessan.