Minä jatkoin:
— Pieni ja nuori olen minäkin, mutta kunhan minulle kelpaat.
— Täksikö yötä vaan naimisliittoa! tokaisi hän.
— Ei, vaan elinajaksi, täksi ja tulevaksi, vakuutin minä.
— Eihän täti minua laske, muistutti hän.
— Laskee! Joll'ei muuten, niin karataan, lähdetään maanpakoon! uhmailin minä.
— Millä siellä eletään? kysäsi Helu.
— Juodaan vettä lähteestä ja syödään mitä karhu ja orava, selitin minä.
— Mutta niin voisi elää vasta kesällä — nyt tulee talvi, huomautti hän.
— Niin tulee, myönsin minä, mutta talven yli voimme kantaa toisiamme sydämmessä, sinä minua, minä sinua.