Mutta muu ei tullut neuvoksi, palvelukseen piti ruveta.
* * * * *
Renkinä ollessani muokattiin minusta vähittäin miestä ja istutettiin minuun hyviä sekä pahoja tapoja. Niin en jäänyt ryypyissäkään muita jälelle. Isäntä kun ensin tarjosi viinaa, niin sitä vastustelin enkä luvannut huolia. Mutta hän lähetti minut askareille ulos ja sekoitti sill'aikaa kahviin vahvasti sokuria ja kaasi sen sekaan viinaa. Se minulle jo maistui hyvältä ja teki niin rohkeaksi, että heti sen jälkeen olin valmis ottamaan kylmän ryypyn.
Joulun pyhinä tuli Rantasalmelta Kiteen kirkolle pelimannia ja nuoret alkoivat pitää tanssiharjoituksia. Siellä kävin minäkin ahkerasti ja hauskalta se tuntui. Kävi siellä isäntäni tädintytärkin, verevä ja sorja Helu. Hän palveli naapurikylässä enollaan piikana. Minä kun olin nopsa ja terhakka tanssissa, niin hän näytti minuun mieltyvän ja minäkin viehätyin häneen kovasti. Eikä siinä iässä pitkiä tuumittu ennenkuin asiasta totta tehtiin. Katrillissa olimme jo toisiimme ihastuneet ja sitten kun iltapimeällä kukin läksi kotiinsa, niin kysyin minä Helulta:
— Sallitkos, niin tulen sinua saattamaan?
— Tule vaan! sanoi hän.
Minä kannoin siihen aikaan taskussani kullattua hopeasormusta, joka tuntui siellä ikäänkuin polttavan. Sillä mielessäni niihin aikoihin asuikin melkein vaan yksi ajatus: naiminen. Olin sitä tunnetta aina niin täynnä että naisen nuoruus ja kauneus minut helposti läikytti. Aivan luonnostaan kääntyi nytkin Helun kanssa kävellessä puhe sille tolalle. Lopulta lausuin minä Helulle:
— Jos sinä suostuisit, niin minäkin suostuisin, niin tehtäisiin naimisliitto.
Hän vastasi:
— Minä pieni ja nuori, mihin minä kelpaan?