— Hm, hm! Onpa sitä elämässä kalliimpaakin kuin kulta ja hopea, arveli isä. — Jospahan olisit isän poika, niin antaisin sinulle kaiken tietoni.
Arvasin mitä tietoja hän tarkoitti ja vastasin:
— Enhän minä niitä muistaisi.
— Yks yö ne muistoon painaa, sanoi isäni.
— No, miten?
— Siten, että torstai-iltana minä menen saunan uuniin ja sinä saunan uunin päälle. Punainen lanka juoksee minun suustani sinun suuhusi. Kun sitten kaiken tietoni loihdin, tulee se sinun omaksesi. Mit' on minulla, sit' on sinulla.
— Isä vieköön hautaan sellaiset tietonsa! vastasin minä.
Silloin rykäisi isä äkäisesti ja tavoitti iskeä minua sauvallaan, mutta minkäs teki rampa ja puolisokea mies jalkavalle pojalle. Hän kompastui metsätien risuihin ja pudotti pärepölkyn olaltaan.
Siitä lähtien ei minun enään ollut hyvä kotosella viipyä. Olin hyvin nenäkäs ja muistuttelin joka taikatempusta vanhempiani. Enkä heitä tarpeeksi kunnioittanutkaan: olinhan heitä viisaampi.
Ja kuitenkin pitivät he itseään hyvinä kristittyinä, kävivät ahkerasti kirkossa sekä ripillä ja kuuntelivat kyyneliin liikutettuina jumalisia puheita. Taikausko ja kristinusko olivat heille kaksi yhtä voimakasta henkimaailmaa, joiden yhteyttä intomieliset henget väkevän sanan ja määrättyjen temppujen kautta välittivät. Minua pitivät he uuden hengen pahana lapsena, joka ei isien viisautta tahtonut ymmärtää. Olin pahana silmänä heidän tekojaan näkemässä. Isä sanoikin: "Joudat jo tuosta lähteä palvelusta etsimään!" Ja sitä minä itsekin ajattelin, vaikk'ei äiti olis vielä tahtonut kokonaan päästää luotaan ainoata poikaansa.