Tiesivät ne ryypyt panna veren vinkeästi liikkeelle, ett'ei kieli kiihkoja peitellyt. Pieni Liena-emäntä — se oli emännän nimi — näytti silmissäni nuorelta ja viehkeältä kuin voittu vehnänen. Hänen pienet sinisilmänsä näyttivät syttyneen minulle ja paloivat niin pyytelevinä matalan otsan alta. Niin hempeältä hän näytti, että tuli sääli ja teki mieli. Sellaisina hetkinä se musta ruunakin mielessäni välkkyi kuin silkki, juoksi kuin peura.
Eräänä iltana, kun oli myöhään kahden istuttu, jäin kuin jäinkin lesken luo yöksi. Se teko meni liian pitkälle.
Sen jälkeen tuli kiire kuulutuskarttaa toimittamaan.
— Ei se liitto kanna hyviä hedelmiä, sanoi Kesusvaaran isäntä ja kehoitti minua hankkeesta luopumaan.
Karuliina ei sanallakaan aikeitani vastustanut. Oli vaan äänetön ja hymyili joskus surullisesti, niinkuin kärsiväiset hymyilevät.
Lopulta meni isäntäni pappilaan ja kielsi lesken ja minun kuulutuksesta.
Mutta muonavaari, joka oli puhemieheni, veti lesken kanssa toista köyttä. Hän oli nuorena ollut lautamies ja tunsi lainpykälät. Hän kumosi papin vastahangan, niin että kuulutuskartta tehtiin.
Seuraavana sunnuntaina kuulutettiin meidät kirkossa kristilliseen avioliittoon.
Sinä päivänä juoksin minä kuin vimmattu metsään. Siellä kävelin ristiin ja rastiin, itkin ja kaduin itseni pyörryksiin. Synkkä oli se syyspäivä, mieleni sitäkin synkempi. Päätin, ett'en naisikaan Lienaa ja sitten taas, että kuitenkin naisin. Näin kuusi lasta ympärilläni pyytämässä leipää, lämmintä ja vaatteita. Aavistin jo mielessäni, kuinka kerran hikoilin ja vanhenin heitä palvellessani; kuinka he suuriksi tultuaan raappivat silmäni ja sysäävät minut luhdin solaan käsinkivillä jauhamaan; kuinka sitten lopulta kuolisin liassa ja kurjuudessa; kuinka viimein tuomiolla vaadittaisiin minulta vieraan isän lapsia enkä voisikaan näyttää ihmisiä, vaan kissoja, kettuja ja ilveksiä. Ajattelin sitten omiakin lapsiani, jos niitä syntyisi — ne jäisivät osattomiksi ja avuttomiksi, kun isä on itsensä orjaksi myönyt. Ei silloin mielessäni isännyys paljon painanut eikä silkkikarvainen ruunakaan suuresti loistanut.
Kalpeana ja tuskissani menin Lienan luo sanomaan, että meistä tulee ero, taikka paha perii. Sinne oli kokoontunut jo tupa täysi kylän väkeä tupakaisiin. Keskellä pöytää kahden kynttilän välissä oli suuri tupakkavasu ja huone tupakan sauhua täynnä. Vanhat miehet istuivat pöydän luona ja oluthaarikka kulki heillä kädestä käteen; toiset härppivät norria. Nuorempi väki tanssia hytkytteli lattialla, hattupäin ja piippunysät miesten hampaissa. Liena tuli perältä minua vastaan ja tarttui käteeni taluttaakseen minua pöydän luo. Joukosta kuului muutamia onnitteluja.