— Minulla on sinulle, Liena, vähän sanomista, tulehan tuonne välikammariin! pyysin minä värähtelevällä äänellä.
Sinne menimme kahden ja istuimme vierekkäin sängyn laidalle.
— Sinä näytät niin sairaalta? sanoi Liena.
— Niin, minä sairastankin vilutautia ja se on paleltanut sydämmeni, lausuin katkerasti.
Liena huomasi, ettei ollut asiat oikein, vaan että oli paha merrassa. Hän jäi ensin noloksi ja ääneti, sitten kaasi kahvia kuppiin ja asetti rommipullon viereen.
— Laitahan tästä kuppi kuumaa, niin lämpiää mielesi ja kielesi! kehoitti hän ja koetti hyväillä minua.
Minä näytin ynseältä ja sanoin, ettei minulle tahdo koko elämä maistua.
Se — — tuota — — minä tahtoisin sinulle sanoa, että —
— Ryyppäähän toki ensin ennenkuin jäähtyy kahvi! katkaisi Liena.
Minä sekoitin kahviin sokeria ja kaasin pullosta sekaan väkevää. Tein sen hyvin kankeasti. Sill'aikaa Liena kertoi miten väki tuvassa oli iloinnut ja kaikki olivat sanoneet, että meistä tulee sopiva pari, kun olemme yhtä lyhyet kumpikin.
Olin juuri ottanut kupista ensi härppäyksen, että arvelin nyt sopivaksi jatkaa.