— Niin ollaan kaikessa heikkoudessa, vastasi isäntä.
Siitä syntyi keskustelu ja haastelimme siinä mielipiteemme ja henkemme halut.
— Mekin toivomme sellaisia vieraita, sanoi talonväki.
Pian kyläkin sai tietää, että outoja vieraita oli tullut Saksin taloon.
Uteliaisuus ajoi sinne joukottain väkeä.
Emäntä sytytti pari kynttilää pöydälle. Paloi niitä siellä täällä seinillä ja ikkunoillakin.
Veisattiin virsi. Otin sitten raamatun ja rupesin sitä selittämään. Alussa tuntui kuin sisässäni kuohuva virta ei olis tahtonut löytää kielen kautta tietä. Mutta pian olin täysin vireissä ja sydämmeni säveleet kajahtivat puheessani. Sisälleni kokoontunut kuume löysi vanhan väylän. Puheen soluessa keventyi yhä mieleni. Minä lämpisin ja kuulijat lämpisivät. Me kaipasimme rakkautta ja saimme sitä toisiltamme.
Toisen selityksen pidin uudenvuoden iltana. Silloin pakkausi kansaa huoneesen enemmän kuin täynnä. Loppiaisena käytiin minut kolmannen kerran noutamassa.
Jo kauan oli mieleni tuntenut tuskallista uupumusta niinkuin luonto pitkällisen pilvisään ja rankkasateen jälkeen. Nyt tuntui päivä paistavan ja lämmintä säteili ympärilläni. Tunsin sisässäni uusia kevätvirtauksia ja lämpimiä suvituulahduksia. Me liikutuimme ja liikutimme toisiamme.
Siitä levisi kansan suussa pitejälle sekavia juttuja ja huhuja. Ne tulivat pappienkin korviin. Silloin kiiruhti nuori, innokas kirkkoherran virantoimittaja kylään tarkastamaan ja tutkimaan mitä liikkeitä siellä olisi.
Kylä vaan oli kertonut, että oli outo kuunnella, kun niin oppimaton mies hyvin raamattua selitti.