Samaan aikaan liikkui toista laatua hengellisyyttä naapurikylässä, Tarkkalassa. Se liike ilmautui enimmäkseen naisissa. Kaksi ala-ikäistä tyttöä meni tainnoksiin ja saarnasivat tuntikausia. Toinen tyttö oli houreissaan ennustanut, että saatanan enkeli oli tuleva häntä katsomaan. Pappi kun tuli niin sai sen kuulla ja kiivastui kovasti. Hän valeli tyttöä kylmällä vedellä ja väänteli väkivallalla hänen kangistuneita jäseniään. Kun vanhemmat sitä nähdessään itkivät, ajoi pappi ne ulos ja jäi huoneesen kahden seuralaisensa keralla. Sisään palattuaan näkivät vanhemmat lapsessaan mustelmia, mutta eivät tohtineet valittaa, kun se oli pappi. Vieläpä haastatti pappi tytön, muka pahantekijänä, oikeuteen. Mutta ei ollut tuomari väärä, vaan vapautti tytön syyttömänä ja kysyi isältä, tahtoiko hän pastorille edesvastausta. Isä rukka ei vaatinut mitään senkuin arveli, ett'ei sovi pahaa pahalla kostaa. Kiitti kun pelasti lapsensa hengissä.
Toisen tytön käytti pappi Viipurin sairashuoneessa. Parin kuukauden tarkastuksen jälkeen päästettiin hän kauniisti kotiin, kun lääkäri ei sanonut hänessä löytäneensä ruumiin eikä sielun vikoja.
Koko Tarkkalan kylässä en ollut käynyt enkä näitä tyttöjä edes tuntenut. Eivätkä hekään minusta muuta tietäneet kuin kertomuksista. Kuitenkin luki pappi minut syylliseksi näkijöihin. Olisinko ehkä heihin kuitenkin vaikuttanut tietämättäni.
Niin vaan kävi, että yhtenä maanantaina kun juuri olin suuruksella työpaikassani, tuli siltavouti eteeni ja luki minulle syytöskirjeen:
"Lautakunnan esimiehen talossa Holpan Paavo, joka käyttää nikkarin verstaa, tulee ylihuomenna laitettavaksi ruununkyydillä kotipitejäänsä väärä-uskoisuudesta. Passinkirjoitus kirkkoherran virantoimittajalta." Suuruspala tarttui kesken syömistä kurkkuuni. Vaimoni säikähti ja pakeni vielä samana päivänä Viipuriin. Isäntäni puhui minun puolestani siltavoudille parastansa ja tarjosi minusta kahdentuhannen markan takauksen. Lupasi hankkia minun paperini kotipitejästäni, kun vaan saisi pitää minut työssään.
Mutta siltavouti nousi pönäkäksi, asetti sangat silmilleen ja sanoi, ettei tässä auta raha, vaan on kysymys kunniasta.
Isäntäni, kun oli varakas mies, ei säikähtänyt, vaan kiivastui ja sanoi siltavoudille:
— Itse pidät tilallasi kapakkoja ja kaiken pahan pesiä, vaikk'ei pappi niistä ole tietääkseen! Mutta silloin puhut kunnian asioista kun syyttömiä vainotaan!
Eihän se auttanut. Rakkauden tekojen täytyi raueta, kun pappi ja poliisi toimivat yksistäpuolin. Puustavi voitti. Vangitsemista välttääkseni piti minun lähteä kotipitejään passia etsimään.
Matkani kotiin kävi Viipurin kautta. Silloin oli kovat helmikuun pakkaset. Senvuoksi teki mieleni, ennenkuin kaupungista läksin, ottaa anniskelusta aamuryyppy ja juoda vahvisteekseni pullon oltta. Käsi käski, toinen kielsi. Kävelin jo anniskelun ohi ja viiden minuutin päästä olisin ollut kaupungin portista ulkona. Mutta rautatien sillan korvasta palasin takaisin ja poikkesin kuin poikkesinkin anniskeluun. Otin siinä ryypyn viinaa, pullon olutta ja suurustelin.