Aatami pysähtyi, kuumeni ja punastui, vaan eihän sopinut lopettaa luentoa kesken. Silloin näki hän suorastaan salin ovesta kammariin, kuinka siellä hra sihtieri silitteli pukkiolutta. Mutta hänen piti jatkaa ja hän jatkoi. Silloin vilkaisi kanttori edesmenneiden jälkiä ja haukotteli. Hän olisi mielellään noussut, vaan miks'ei lähtenyt hra kirkkoherra? Luennon loppuun piti hänen istua kirkkoherran vieressä ja harjoitella äänetöntä laulua.
Ja hra kirkkoherran rouva ja hra kanttorin rouva — ne hikoilivat suuttumuksesta.
Vihdoin kajahti päätös:
— Niin oikein, tällainen on anatomiallis-fisiologiallis-pedagogillinen luento lasten kasvatuksesta.
Silloin kavahti seisoalleen kanttori. Raikealla äänellä aloitti hän virren; mutta kun kirkkoherra nykäisi häntä kylkeen, muisti hän asemansa ja vaikeni.
Aatami tahtoi sitten hengenravinnon jälkeen hengellisen säädyn jäsenille — jotka enää olivat jäljellä — tarjota pukkiolutta.
Hän johti heitä kammariin, vaan — siellä seisoikin pöydällä tyhjiksi riisutut pullot. Neuvotonna ja haikealla mielin silmäili niitä Aatami.
Mutta vieraat kiittivät häntä ja jättivät hyvästi.
— He menivät, huokasi Aatami. — Tämäkö elämäni juhlapäivä? Tämäkö syntisen onni herruuden yrttitarhassa? Ja neitseet, te elämäni kynsilaukat, ette silmäystä, ette sanaa suoneet mulle. Miksi ei ennustanut tätä päivää almanakka? Kirottava on almanakka!
Hervakkana heittäysi hän vuoteelleen.