Ja setä Iisakki itse tuumii, että mikä ikä tämä nyt on miehellä neljäkymmentä ja niillä paikoin? — Voimallisin ikä! Silloin sitä vasta alkaa päästä omaan tajuunsa ja ruveta tietämään mitä tahtoo, mitä ei, mitä tekee ja minkä jättää.
Kyllä sinä olet ainakin miehistynyt, arvelee vaimo.
No sitä ei Iisakkikaan kiellä. Samalla vakuuttaa hän kuitenkin, että parannus-aatteen herätti viina.
Tästä he usein vielä keskenään kiistelevät, mutta silloin kutsuu vaimo tavallisesti jonkun raittiusmiehen avuksensa, ja — kyllähän ne osaavat puoliaan pitää.
* * * * *
Eihän tätä setä Iisakin raittiuskantaa nyt enään uskalla puoltaa kukaan, joka vähänkin tahtoo oman aikansa miehestä mennä. Sen vuoksi olemmekin antaneet hänen itse pitää puoliaan, ettei ketään tutkimatta tuomittaisi. Olkoon tämä raittiusliikkeen aikakirjoissa laatuaan viimeinen asiapaperi, joka kuvaa voitettua kantaa sille sukupolvelle, joka ehdottoman raittiuden on sekä allekirjoittanut että elämässään toteuttanut. Ehkä siitä edes osapuilleen selviää, että pyrkivät ne vanhatkin vakaumuksessaan tekojansa tukemaan.
KIRJAILIJAIN TEKIJÄNIMISTÄ.
Minä muistelen lukeneeni kirjailijalooshissa päätetyksi, että jokaisen kirjailijan, joka teostaan valmistaessaan, varsinkin viimeistellessään, käyttää hyväksensä jonkun ystävänsä neuvoja ja huomautuksia, on se erikseen julkisuudessa mainittava, voidakseen ansaita rehellisen miehen nimeä.
Miksei sitten pitäisi myöskin mainita itse aatteen ja aineksien lähdettä. Eikö pitäisi kirjan esipuheessa sanoa, että se ja se luonnon kohta, tai yhteiskunnallinen seikka, se ja se seuratila, yhteiskeskustelu tai jonkun ystävän yksityinen lause antoi tälle teokselle ilmestymisen aiheen? Eikö tämä alkusyy ole yhtä tärkeä kuin viimeistelykin? Onpa tärkeämpikin, koska koko teoksen sisällinen arvo perustuu juuri siihen.
Sanotaan, että Italiassa Michelangelon ja Vittoria Colonnan aikana kirjailijat ja taiteilijat pitivät hyvin vilkasta ja toisiinsa vaikuttavaa seurustelua keskenään: vaikuttivat toistensa teosten sekä aatteihin että muotoonkin; näyttivät teoksiaan toisillensa sekä ottivat vastaan huomautuksiakin toisiltaan. Eivätkä ne lie sen ajan kirjailijat ja taiteilijat olleet vähemmän itsenäisiä kuin nykyisetkään. Mutta huomauttajain ja muistuttajain nimiä eivät he teoksiensa esilauseissa ole mainineet.