Pirteänä ja raittiina kuin sateella nauris, jonka naatit tojottavat hajallaan — niin seisoi Aatami tovereinsa keskellä terveenä ja hajalla hapsin. Hämillään hän ensin katsoa toljotti, vaan sitten lauseihin puhkesi.
— Veljet! huusi hän onnesta läikkyvin silmin. — Tietäkää, ett'en ole enää mikään Koiramäki, vaan nimeni on tästälähin oleva Aatami Aataminpoika Armfelt Kehnosuon kylästä!
Niin Aatami onnensa houreissa huikahti, vaan sitten muisti hän seisovansa sairaan kirjoissa, jonkatähden valitti päätänsä kovin huimaavan.
Pian tuli kuuluksi kaikille Aatamin jo ennestään kuuluisa uusi nimi.
Sitten ilmestyi hän eräänä iltana koulun johtajan edessä.
— Tahdon ilmoittaa nimeni.
— Aatami Koiramäki?
— En ole enää mikään Koiramäki, olen sukuni esikoinen ja tahdon olla
Armfelt.
— Armfelt! Koiramäestä Armfelt? Se on sopimaton.
— Sen olen kirjasta lukenut ja tahdon olla Armfelt Kehnosuon kylästä.
— Sopivampi on Kehnonen.