Mutta meillä on tällä kertaa tekemistä nimenomaan pormestari Leipzig'in kanssa. Kirjaimesta kirjaimeen oli hän saman niminen kuin Saksanmaan suuri kirjakaupunki eikä siis mitenkään voinut olla suomalaista sukujuurta. Niin uskoi pormestari itse sekä hänen lähimmäisensä. Ja kuka olisikaan uskaltanut toisin uskoa?
Jokainen myönsi, että pormestari oli virkamies, rehellinen aina partaansa asti — sitä hän suvaitsikin vain poskilla — ainoastaan itsepintaisuudesta häntä joskus moitittiin. Mutta sekään ominaisuus, joka kyllä suomalaiselle luonteelle omistetaan, ei tarvinnut todistaa pormestaria suomalaiseksi; sillä olihan esim. Kaarle XII itsepäinen, vaikka oli ruotsalainen. Ja miks'ei voinut pormestari olla saksalaista juurta, kuten jo nimikin todisti, sillä vetipä saksalaisen Wallensteinin itsepäisyys kyllin pormestarillekin vertoja.
Kun näin suuret historialliset henget kilpailivat päästäkseen pormestarin sukulaisiksi — mitä osaa oli hänessä sitten enää suomalaisella lihalla ja verellä!
Muistelikin pormestari isistään kaksi, vaikka tosin hämärätä, sukujohtoa. Toisen muistelman mukaan olisi suuren Kustaa Adolfin toimesta heti Leipzigin tappelun jälkeen muuttanut Saksasta Suomeen eräs sotasankari, jonka jälkeisistä sitten syntyi pormestari Leipzig. Toinen muistelma tiesi, että pormestarin esi-isät ensin olisivat jostakin Leipzigin tienoilta muuttaneet Ruotsiin — tätä tietoa piti pormestari uskottavampana. Siellä sitten kohosi yksi suvun jäsenistä kuninkaallisen hovin ylitallimestarin apulaiseksi, joka nai kuninkaallisen sisäneitsyen. Yksi tämän avion perillisistä siirtyi — jutun mukaan — sotapäällikkönä Suomeen. Pormestari päättikin, että tästä lähteestä alkaen hänen sukunsa veressä on kiehunut jotakin kuninkaallista. Todellakin sellaista mahtoi olla tuo luja liitto pormestarin niskan ja selkäpintilän välillä, joka ei suvainnut pään tekevän mitään käänteitä ilman vartalon myötävaikutusta. Tästä syystä näyttikin hän liikkeissään ylhäisen komealta, oikein majesteetilta. Sellainen ryhti anastaa väkisinkin kunnioitusta, kun sen lisäksi tukee askeleitaan niin paksulla, valtikanmoisella sauvalla kuin herra pormestarin oli tapana. Joskus sai tämä sauva kunnian kohota järjestämään kaupungin kulkuneuvoja. Kun pormestarin liikkeet olivat enimmäkseen jotenkin suoraviivaisia, osui useinkin hänen tiellensä raatihuoneen edessä tahi katujen risteyksissä milloin mikin palkka-ajuri. Tällaista ajurien asentoa nimitti pormestari hävyttömyydeksi, jota hänen oli mahdoton sulattaa, hänen joka oli kaupungin oikeus ja totuus. Hetkisen piti jäykkä herra kovaa purpatusta ja mutinaa; vaan, joll'ei siitä ajuri hievahtanut, kohosi oikeuden valtikka — mutta se ainoastaan kohosi, sillä laki oli kirjoitettu pormestarin sydämeen, joka kielsi omankäden oikeudesta. Hän laski siis sauvansa alas. Loukattu oikeudentunto pani tosin ajurinkin puolestansa mutisemaan, mutta pitihän esivaltaa totella: — hän väistyi.
Ensimäisenä päivänä maaliskuun kuoltua, luki pormestari kaupungin senaikuisessa sanomalehdessä oudon uutisen, joka hänet pani sekä ihmeihinsä että suuttumukseen. Ilmoitettiin, että sinä iltana näytetään kaupungin teaatterissa läpikuultava ulkomaan ihminen, jonka sielunelämää ei tarvinnut yksistään silmästä tutkia. Koko ruumis oli niin läpihohtava, että helposti voi nähdä sydämen ja suonten tykkinän sekä veren heleän helmivirran ja aivojen ihmeellisen toiminnon. Mutta tämän lisäksi nähtiin kuinka mielenkuvitukset muodostuivat sydämessä somiksi monenvärisiksi kupliksi, täynnä lämpimiä tunteita. Nämä sitten suoniteitä vaeltaessaan kutistuivat ja kärsivät kaikenlaista ahdinkoa, jotkut joutuivat raajarikoiksi, jotkut kuolivatkin. Mutta osa saapui aivojen tuomioistuimen eteen, jossa ne punnittiin ja tuomittiin, minkä kivi kaulaan, minkä siivet selkään. Ihmeellistä oli nähdä miten nuo kipeniksi muuttuneet kuplat yhdistettiin aivoissa ajatusrihmoilla ja järjestettiin säännöllisiin riveihin, tarvittaessa kielelle anniskeltaviksi.
Jotenkin tällainen oli päivän uutinen. Mahdotonta on enää tesmälleen muistaa mitä tässä on liiaksi, mitä liian vähän.
Kun kansa ei tiennyt oliko nähtävänä ihme nainen vaiko mies, tulvasi kumpiakin sitä uteliaammin katsomaan. Naiset tahtoivat kerrankin oikein tunkeutua miehen mielen syvyyksiin, miehet osastaan yhtä halukkaasti pyrkivät omin silmin näkemään mitä naisen sydämessä oikeastaan piileksii. Totuus vaatii tunnustamaan, että muita uteliaammat olivat nuoret naiset sekä nuoret miehet.
Edellä sanottiin, että uutinen pormestaria ei ainoassaan ihmetyttänyt, vaan myöskin suututti. Ei hän vielä ehtinyt muuta lukea, kuin että teaatterissa jotakin näytetään, kun hän jo pysähtyi.
Mitä! — hyljätty teaatteri, jonka insinööri on tuominnut parannuksille, sielläkö jotain näytetään? Sinnekö vietellään ihmisiä satimeen?
Nämä kaksi asiaa: ihmiskunta ja laittomuus, ne ovat aina antaneet huolta hallitsijoille ja sitä liikeni nyt pormestarillekin. Viisi vuotta sitten oli insinööri sanonut, että teaatterin katto voipi pian pudota. Siitä lähtien oli tämä huone ollut suljettu: katto tosin pysyi vieläkin entisellä tasallaan, mutta voisihan se jonakin hetkenä pudota, koska insinööri niin oli sanonut. Ja insinööriä uskottiin kaupungissa enempi kuin kaikkia uskonkappaleita yhteensä.