— No, mutta, hyvä mieheni, kuinka viisas nyt luulet olevasi, kun et vieläkään osaa hyljätä tuota villaviisautta?
— Se ei kuitenkaan ole mitään villiviisautta ja sentähden en sitä hylkää. Istuhan tähän, niin selitän. — Tiedäthän, että on etelässä talvikin lämpimämpi kuin meillä?
— Niin sanotaan.
— Eikä täysvillainen tarvitse lämpimällä ylystakkia, vielä vähemmän turkkia?
— Ei suinkaan.
— Toista on 30-50 asteen pakkasessa — silloin ei enää tarvitse olla Jägeriläinen, mutta kyllä täysvillainen. Tästä lähin pidän siis pakkasella täysvillaista ylystakkia ja pysyn erilläni keuhkokuumeesta. Tämä on edistystä. Olen oppinut, ett'ei saa nielaista mitään oppia sinänsä. Aatteiden ja todellisuuden pitää muodostaman ja edistämän toisiansa niinkuin olisivat keskenänsä avioliitossa. — Mutta joko mestari on tuonut uuden ylykseni kotiin?
— Ei, tietääkseni. Vaan asetuhan, niin näen oikein millaiseksi olet entisestä muuttunut. Kas niin, seisohan siinä! Suvaitse nyt sydämen vähän tutkia päätänsä!
Tässä tapahtui pieni ylitarkastus.
— Ennen löysempi takki ja valkoinen sulhaisrinta, aivan kuin muillakin; nyt vyöltä pinnistetty ja umpirintainen kuin sotamies — kiiltäviä nappia vaan puuttuu — juuri kuin oikea asevelvollinen. Muuten tunnustankin, että sotamiehen puku minua miellyttää.
— Oikein, vaimoni. Ajattelekin minua vaan sotamieheksi, joka taistelee vasten kaikkea puolimielistä ja mielipuolista, puolivillaista ja osavillaista; vasten kaikkea, mikä ei uskalla olla mitään kokonansa, mutta on kaikkea noin nimeksi, noin osapuille.